Säästöpakkauksillapäin halpoja hintoja

Julkaistu:

Saksalaiset maanviljelijät päivystivät lehmineen pitkin kevättä muun muassa Lidlin ja Aldin myymälöiden edessä osoittamassa mieltään maidon polkumyyntiä vastaan.

Maidon sisäänostohintoihin vaadittiin seitsemän prosentin korotusta, mutta toisin kävi. Tänä vuonna sovituissa sopimuksissa hinnat ovat vielä aiempaakin alhaisemmat.

Halvoilla hinnoilla mainostetaan näinä aikoina myös lähes kaikkea muuta. Kauppa sahaa kuitenkin aivan turhaan omaa oksaansa, sillä myynnin lisäämiseen on paljon muitakin keinoja, moittii Mannheimin yliopiston markkinaorientoituneen yritysjohtamisen laitoksella tehty tutkimus.

Asiakkaiden mielipiteitä selvittäneen tutkimuksen mukaan esimerkiksi tavallista suuremmat pakkaukset ovat selvästi hintaa tehokkaampi konsti saada ihmiset ostamaan enemmän.

Uusia ostajia tuotteelle saa parhaiten esitteillä ja silmiinpistävillä myyntitelineillä. Kalliimpaan hintaluokkaan siirtymisen edistäminen taas sujuu tehokkaimmin tuotetesteillä. Kokonaan uuteen ostopaikkaan asiakkaat saa houkuteltua esitteillä ja kilpailuilla.

Peräti puolet haastatelluista kuluttajista piti myymälöissä järjestettäviä kilpailuja mukavina ja viihdyttävinä elämyksinä.

Vähiten suosituksi myynninedistämiskeinoksi osoittautuivat tarjouskupongit, joiden käyttöä kannattaa vain joka kahdeksas kuluttaja. Hieman suopeammin niihin suhtaudutaan silloin, kun kohderyhmä on rajattu.

Tämän varaan pelaavat myös kauppa- ja palveluyritysten yhteiset asiakaskortit kuten Payback ja HappyDigits, jotka lähettelevät asiakkailleen tiuhaan joko alennusta tai lisäpisteitä lupaavia kuponkeja.

Näkökulmia saksalaisen kuluttajan mieleen tarjosi vastikään myös dpm-team-nimisen yrityksen selvitys merkkiuskollisuudesta.

Uskollisuuden takaavat sen mukaan hyvä hinta-laatusuhde, myönteiset kokemukset ja laatu. Testitulokset, tuttavien suositukset tai tuotteen saatavuus mahdollisimman monesta liikkeestä sen sijaan jäivät kauas kärkikolmikon jälkeen ja imago jopa hännänhuipuksi.

Eri tuotteista saksalaiset ovat ylivoimaisesti uskollisimpia savukemerkilleen. Perässä tulivat muun muassa hammastahna, kivennäisvesi ja olut. Tiuhimmin merkkiä vaihdetaan siivousaineissa ja farkuissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    4. 4

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    5. 5

      Panda harkitsi Ähtärin pandojen käyttöä markkinoinnissaan – päätös tehtiin ennen sopimusneuvotteluja

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    8. 8

      Nokian Renkaat ja Volkswagen toipuivat mainekriiseistä – Fazer nousi ”pöhinäykköseksi”

    9. 9

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    10. 10

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    2. 2

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    9. 9

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    10. 10

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää