Pakattu liha kävi kaupaksi

Julkaistu:

K-ryhmän tuore Kaupan tekijät 2004 -lehti esittelee viime vuoden trendit

Valmiiksi pakattujen lihojen ja muiden ruokien eli niin sanottujen kuluttajapakattujen ruokien myynti kasvoi viime vuonna. Etenkin kuluttajapakatut tuoretuotteet valtasivat markkinoita. Tuoretuotteita ovat esimerkiksi liha ja kala.

Kuluttajat suosivat entistä terveellisempiä, kevyempiä ja rasvattomampia vaihtoehtoja. Myös kauppojen omat merkit kävivät entistä paremmin kaupaksi. Tiedot käyvät ilmi K-ryhmän tuoreesta Kaupan tekijät 2004 -lehdestä, joka esittelee kaupan alan trendejä. Eri tuoteryhmien luvut perustuvat AC Nielsenin Scantrack-mittauksiin.

Teollisuus toimitti kauppaan valmiiksi pakattua lihaa noin 365 miljoonan euron arvosta eli 9 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Punaisen lihan ja siipikarjanlihan arvo kasvoi ja palalihan arvo laski.

Kaupan tekijät 2004 -lehden mukaan teollisuuden pakkaaman lihan menestys ja pitemmälle jalostettujen tuotteiden myynnin kasvu nostivat jonkin verran lihan kokonaismyynnin arvoa. Lihamarkkinoilla etenkin naudan- ja sianlihan kulutuskysyntä kasvoi.

Teollisuuden pakkaaman lihan myynti ohitti kaupan pakkaaman lihan myynnin ja kasvoi markkinajohtajaksi. Tuore liha oli useimmiten kotimaista. Ulkomaisen ja etenkin brasilialaisen lihan tarjonta kasvoi naudan sisä- ja ulkofileessä.

Vahvat tuotemerkit ja valmistajat vahvistuivat entisestään, kun kyse oli teollisuuden pakkaamista lihajalosteista. Silti myös pienempien erikoistuneiden valmistajien ja kaupan omien merkkien myynti kasvoi.

Siipikarjanlihan kokonaiskulutus kasvoi muutaman prosentin. Kokonaiskulutuksesta noin 90 prosenttia on broileria ja loput kalkkunaa.

Suomessa on liianvähän kalkkunoita

Kalkkunan kulutus tuoreena lihana kasvaa suunnilleen samaa vauhtia kuin broilerin. Lihajalosteissa kalkkunan osuus kasvaa edelleen voimakkaasti eikä kotimainen tuotanto pysty tyydyttämään kokonaiskulutusta. Etenkin teollisuus käyttää tuontikalkkunaa jalosteiden valmistukseen.

Naudanlihan kulutus kasvoi pari prosenttia, sianlihan kolme prosenttia. Lähes kaikki tuoreen lihan hinnat laskivat viime vuonna.

Uusiin ennätyslukemiin nousi lohen ja kirjolohen tuonti Norjasta, ja teollisuudessakin norjalaiskalaa jalostetaan entistä enemmän. Loppuvuodesta voimaan tuli yli 20 prosentin polkumyyntitulli, joka vähensi tuontia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    7. 7

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    8. 8

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää