Insinööreille tulee kandidaatin tutkinto

Julkaistu:

Teknilliset korkeakoulut siirtyvät Suomessa kaksiportaiseen tutkintoon syksyllä 2005. Uudeksi tutkinnoksi tulee tekniikan kandidaatin tutkinto, joka on tarkoitettu välivaiheen tutkinnoksi ennen diplomi-insinööriksi valmistumista.

Kolmen vuoden korkeakouluopintojen jälkeen on mahdollista valmistua tekniikan kandidaatiksi. Tämän jälkeen ovat vuorossa kahden vuoden opinnot ja diplomi-insinöörin tutkinto.

Kaksiportainen tutkinto liittyy EU-harmonisointiin. Tutkinnot halutaan Euroopassa keskenään vertailukelpoisiksi niin, että opintojen jatkaminen toisessa korkeakoulussa helpottuu.

Professori Timo O. Korhonen Teknillisestä korkeakoulusta Otaniemestä kertoo, että Suomessa muutos on herättänyt kahdenlaista ilmaa. Osa pitää kandidaatin tutkintoa askeleena taaksepäin.

”Meillä Suomessa ovat ammattikorkeakoulut, joista valmistuu insinöörejä. Miten kandin tutkinto suhtautuu näihin. Toiset taas pitävät hyvänä asiana sitä, että tulee väliportaan tutkinto, jos diplomi-insinöörin papereita ei saa jostain syystä valmiiksi.”

Opintoviikotpoistuvat

Uusien opintojen sisällöt ovat korkeakouluissa vielä auki.

EU-harmonisonnin yhteydessä opiskelusta poistuvat nykyiset opintoviikot. Tilalle tulee pistejärjestelmä, jossa opintojen eri osiot on pisteytetty.

”Pisteytys helpottaa opiskelijoiden liikkumista maasta ja korkeakoulusta toiseen. Ei tarvitse pähkäillä, mitä osia tämäkin suoritus korvaa”, Korhonen näkee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    8. 8

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    9. 9

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    10. 10

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    7. 7

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”