Korotkääntyivät pieneenlaskuun

Julkaistu:

Dollari heikkeni euroon nähden ja euroalueen pitkät korot laskivat lievästi USA:sta saatujen osin ristiriitaisten talouslukujen jälkeen. Etukäteen odotetuin tilasto eli huhtikuun kuluttajahinnat oli suurin piirtein odotusten mukainen, eikä siis antanut lisäpontta koronnosto-odotuksille USA:n keskuspankin suhteen.

USA:n teollisuustuotanto kasvoi huhtikuussa odotuksia enemmän ja kapasiteetin käyttöaste nousi 76,9 prosenttiin eli korkeimmilleen sitten heinäkuun 2001. OKOn analyytikon Eeva Antilan mukaan markkinoilla oli ilmeisesti kuitenkin odotettu ekonomistien konsensusennustetta vahvempia lukuja.

– Huhtikuun teollisuustuotantoluvut ja kuluttajahinnat eivät ehkä lisää koronnosto-odotuksia USA:n keskuspankin suhteen, mutta eivät myöskään vähennä niitä, Antila totesi.

Dollari heikkeni erityisesti Michiganin yliopiston kuluttajanluottamusindeksin julkistamisen jälkeen. Indeksi jäi toukokuussa alustavien tietojen mukaan huhtikuun tasolle, kun sen oli odotettu nousevan maltillisesti.

Euro noteerattiin kello 17.16 Suomen aikaa 1,1866 dollariin, kun se liikkui ennen USA:n kuluttajahintaraportin julkistamista hieman alle 1,18 dollarissa ja myöhään torstaina Wall Streetin sulkeutuessa 1,182 dollarissa.

Saksan valtion kahden vuoden lainan korko oli samoihin aikoihin neljän korkopisteen laskussa 2,57 prosentissa ja Saksan kymmenen vuoden lainan korko neljän korkopisteen laskussa 4,31 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    2. 2

      Lidlin tahti hidastui USA:ssa – joutui muuttamaan suunnitelmia

    3. 3

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    4. 4

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    5. 5

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    6. 6

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    9. 9

      Rolls-Royce pohtii kaupallisen meritoimintansa myymistä – miten käy Rauman, Kokkolan ja Turun?

    10. 10

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    4. 4

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    5. 5

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    6. 6

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    7. 7

      Kommentti: Öljyn kallistuminen iskee tankkaajan lompakkoon ja jarruttaa Suomen taloutta

    8. 8

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    9. 9

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    10. 10

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kaksi toimitusjohtajaa luopui autostaan vuodeksi: Jukka säästi yli 300 e/kk – Jyrkille kävi mahdottomaksi

    11. Näytä lisää