Japanilaiskuluttajat arvioivat deflaation päättyvän

Julkaistu:

Japanilaiskuluttajat arvioivat maata vaivanneen deflaatiokierteen olevan päättymässä ja maan kuluttajahintojen olevan kääntymässä maltilliseen nousuun. Japanin hallituksen teettämän mielipidetiedustelun mukaan vain joka kymmenes japanilaiskuluttaja arvioi kuluttajahintojen laskevan seuraavien 12 kuukauden aikana, ja 38 prosenttia veikkaa hintojen pysyvän ennallaan. Reilu neljännes kuluttajista uskoo hintojen nousevan vuoden aikana kaksi prosenttia tai vähemmän, ja vajaa 16 prosenttia uskoo niiden yltävän 2–5 prosentin nousuun kertoo talouslehti Nihon Keizai Shimbun.

Lehden arvion mukaan tutkimus osoittaa japanilaisten kulutusta jarruttaneen deflaatiokierteen olevan päättymässä. Kotitaloudet viivästyttivät hankintojaan koska odottivat hintojen laskua, ja kulutuksen niukkuus heikensi Japanin talouden muutenkin hitaanlaista kasvua.

Tuoreimman tilaston mukaan Japanin kuluttajahintaindeksi oli maaliskuussa 0,1 prosenttia alempana kuin vuotta aikaisemmin. Hinnat ovat laskeneet vuositasolla kolmea kuukautta lukuun ottamatta vuoden 1999 helmikuusta alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    4. 4

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    7. 7

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    8. 8

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Kiinalais­yrityksen hurja tarjous: viinat loppu­elämäksi 1 400 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    2. 2

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    6. 6

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää