Kampin työmaa siirtyi hotelli Virun omistukseen

Julkaistu:

SRV hakee veroetua Virosta tytäryhtiönsä avulla

SRV Viitoset hakee veroetua Virosta siirtämällä Kampin työmaan sikäläiselle tytäryhtiölleen.

SRV Viitoset -yhtiön juristit ovat tehneet vuoden töitä saadakseen Tallinnan Viru-hotellin liiketoiminnan myynnistä saadut voitot hyödynnettyä Helsingissä Kampin työmaalla. Lopputuloksena Kampin parkkitalot ja kauppakeskus siirtyivät SRV:n virolaisen tytäryhtiö AS Hotell Virun omistukseen.

– AS Hotell Viru omistaa Kampin Kehitys Oy:n, joka puolestaan omistaa Kampin kiinteistöt, kauppakeskuksen ja parkkitalon, AS Hotell Virun toimitusjohtaja Yrjö Vanhanen vahvistaa.

– Kampin montun voi sanoa olevan virolaisessa omistuksessa, hän lisää.

AS Hotell Viru omistaa Virossa Viru-hotellin kiinteistön ja muutaman prosentin vasta-avatusta Virun kauppakeskuksesta.

Motiivina Vironkorkea osinkovero

Omistusjärjestelyjen taustalla on Viron korkea osinkovero. SRV myi vuosi sitten Viru-hotellin hotellitoiminnan ja irtaimiston Sokotelille. Osapuolet eivät ole kertoneet kauppahintaa, mutta epävirallisten tietojen mukaan SRV sai kaupassa puoli miljardia kruunua eli noin 32 miljoonaa euroa. Rahan siirtäminen Suomeen osinkoina osoittautui liian kalliiksi.

– Emme löytäneet mitään muuta tapaa siirtää rahaa ilman, että siitä olisi mennyt 35 prosenttia veroa, Vanhanen sanoo.

Viron osinkovero on bruttosummasta 35,14 prosenttia.

SRV Viitosten hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila kommentoi yhtiöjärjestelyjä lyhyesti.

– Virun hotellitoiminta myytiin, jotta saisimme rahaa Kampin rakentamiseen. Näin me sen saamme, hän sanoi.

Kokkila ei halunnut kritisoida Viron korkeata osinkoveroa eikä sitä, onko järjestelyssä kysymys voitosta vai tappiosta.

– Jokaisessa maassa on oma veroprosentti, jonka kanssa täytyy tulla toimeen.

Kokkila ei halunnut kommentoida, hakeeko SRV näin veroetua Virosta.

– En tiedä, onko tässä siitä kyse. Näin saimme järjestettyä Kampin rahoituksen Virun turvin, hän sanoi.

Veroedun hyöty on merkittävä

SRV Viitosten talousjohtaja Martti Ukkola vahvistaa, että Kampin Kehitys Oy on väliholdingyhtiö, jolla haetaan veroetua.

– Se on selvää, että verolakien muutokset täytyy huomioida ja Viron EU-jäsenyys. Näin me saamme varmistettua Viron tarjoaman veroedun, Ukkola sanoo.

AS Hotell Viru kykenee hyödyntämään järjestelyllä Viron yritysten investointien verovapautta eli sen ei toistaiseksi tarvitse maksaa Viru-hotellin myynnistä saaduista voitoista veroa.

– Tämä merkitsee veron maksun siirtoa tulevaisuuteen, Ukkola sanoo.

Ukkola toteaa Viron verotuksen olevan Suomea edullisempaa. Viro pyrkii takaamaan näin investointeja maahan. Suomeen tehtävät investoinnit Viron verovapauden turvin ovat Ukkolan mukaan omistajan asia.

– Yhtiöt kehittävät näin omaa toimintaansa.

Ukkola korostaa, että Kamppi Center on suomalainen yhtiö, joka maksaa veronsa Suomeen.

– Kiinteistöalalla lisääntyy epäsuora omistaminen. Tämä virolainen yhtiö mahdollistaa epäsuoran omistamisen, hän sanoo.

Ukkola sanoo SRV:n haluavan hyödyntää AS Hotell Virun Kampin rahoituksessa pitkäaikaisesti.

– Olemme tehneet Sokotelin kanssa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen kiinteistöstä, mikä takaa jatkuvan tulon, hän sanoo.

SRV osti vuonna 1994 yksityistettävänä olleen Viru-hotellin 60 miljoonalla markalla eli 10 miljoonalla eurolla. Kauppasummasta se maksoi osan yksityistämisarvopareilla.

Hotellitoiminnan ja irtaimiston kauppahintaa vuosi sitten Sokotelille Ukkola kommentoi lyhyesti.

– Kauppahinta oli merkittävä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    8. 8

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    9. 9

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    10. 10

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    9. 9

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    10. 10

      Kreikka etenee kohti lainaohjelman päättymistä – 7 miljardia maksuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää