Kilpailu kiristyy, pärjääkö Suomi?

Julkaistu:

Suomi on nyt pois muodista, jos on yritysjohtajiin ja sijoittajiin uskominen. Tätä tukee myös uusin kilpailukykyvertailu. Kun Suomi vuosi sitten arvioitiin kaikkein kilpailukykyisimmäksi maaksi pienten maiden sarjassa, nyt se on kaikenkokoisten maiden vertailussa sijalla kahdeksan.

Monen mielestä nykyinen sijaluku on lähempänä totuutta. Toisin kuin hallituksemme haluaisi uskoa, yritysverouudistus on negatiivinen viesti maamme talouselämälle. Miksi muuten enemmistö yrityksistä maksaa jättimäisiä osinkoja sen sijaan, että parantuneiden talousnäkymien ansiosta rahat käytettäisiin investointeihin ja kasvuun?

Ilman investointeja ja kasvua ei luoda uusia työpaikkoja. Työttömyyden taittaminen on kuitenkin vaalipuheissa korkealla ja hallitusohjelman tavoitteista tärkeimpiä. Koska osinkoverotuksesta saatava lisätulo on valtion verotulojenkin kannalta vaatimaton, koko uudistukselle ei ole löydettävissä taloudellisia perusteita.

Osinkoverotuksen kiristämiseen kiinnittivät huomiota myös kansainväliset ammattisijoittajat menneellä viikolla, kun eräs suomalainen yritys esittäytyi Lontoossa. Vaikka yritysverotuksen keveneminen on jokaisen sijoittajan mieleen, osinkojen verolle paneminen ei sen sijaan rohkaise yleistä sijoittamisen ilmapiiriä.

Hallitus on osin perustellut verouudistusta sillä, että tulevaisuudessa kansainvälisiä ja kotimaisia sijoittajia kohdellaan yhdenmukaisesti. Kansainväliset sijoittajat maksavat jo nyt kaksinkertaista osinkoveroa. Heille ei ole siis tiedossa mitään lisäarvoa uudistuksesta.

Kuten eräs suuren eläkerahaston salkunhoitaja asian ilmaisi: Kuka EU:n laajentuessa kiristää minkään sortin verotusta?

Tässä onkin asian ydin. Hallituksen verouudistuksen piti olla vastaus kasvavaan verokilpailuun, mutta toisin kävi. Vaikka Suomen yhteisövero laskee 26 prosenttiin, uusien EU-maiden yhteisöverokanta on keskimäärin 20 prosenttia. Yhdistettynä halpaan työvoimaan EU-mailla on aseita, millä kilpailla kansainvälisistä investoinneista. Tästä on hyvä esimerkki naapurimme Viro, joka on kyennyt houkuttelemaan runsaasti muun muassa suomalaisia pk-yrityksiä.

Olennaisinta on se, millä Suomi kilpailee jatkossa. Kovalla teknologisella osaamisella, hyvällä koulutustasolla vai kätevällä maantieteellisellä sijainnillaan? Teknologisesta osaamisesta Suomella on vaikuttavaa näyttöä, mutta mitään uutta mullistavaa sitten Nokian matkapuhelimien ei ole Suomesta viimeisen vuosikymmenen aikana tullut.

Työllistämis- ja koulutuspoliittiset ohjelmat ovat viime kädessä kuitenkin vain paperia ilman yrittäjiä ja sijoittajia.

Investointipankkiirit ja sijoittajat voidaan rinnastaa mainosmiehiin, joiden tehtävänä on nuuhkia viimeisimpiä trendejä. Tällä hetkellä heidän nenänsä kertoo Suomen olevan auringonlaskun maa. Trendit voivat onneksi muuttua nopeasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    2. 2

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    3. 3

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    4. 4

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    7. 7

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    8. 8

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    9. 9

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    10. 10

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    2. 2

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    3. 3

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    4. 4

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    7. 7

      Ennätys murskaksi: Pörssiyritykset maksavat ennätyksellisen osinkopotin

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    10. 10

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää