Lakimuutoksella vauhtia laajakaistaan

Julkaistu:

Laajakaistayhteyksien leviämistä pyritään nopeuttamaan lakimuutoksella. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tavoitteena on saada laajakaistayhteyksien hinnat halpenemaan antamalla Viestintävirastolle mahdollisuus säännellä yksittäistapauksissa operaattoreiden välisten yhteyksien hinnoittelua.

Viestintävirastolle annetaan mahdollisuus tarvittaessa asettaa enimmäishinnat tilaajayhteyksille. Laajakaistayhteyksien asiakashintoihin ei puututa. Laajakaistayhteyksien eurooppalaisissa hintavertailuissa Suomi on sijoittunut kalleimpien maiden joukkoon, ja varsinkin haja-asutusalueilla hinnat ovat korkeita.

Hallitus päätti viestintämarkkinalain muutosesityksen sisällöstä viime torstaina. Tasavallan presidentti antoi perjantaina esityksen eduskunnalle, jossa käsittely voi kestää kuukausikaupalla ennen kuin se tulee voimaan.

Uusilla keinoilla toteutetaan hallituksen tammikuussa hyväksymän laajakaistastrategian tavoitteita, joiden mukaan vuoden 2005 loppuun mennessä Suomeen tavoitellaan miljoonaa laajakaistaliittymää.

Laajakaistaliittymien määrä on ministeriön mukaan valtakunnallisesti kaksinkertaistunut vuoden aikana, ja liittymiä on nyt arviolta runsaat 700000. Pääministeri Matti Vanhanen suorastaan yllättyi liittymien suosiosta.

Tasa-arvoa kaivataan

Huonona puolena kuitenkin on, että noin kymmenellä prosentilla suomalaisista ei ole vielä mahdollisuutta saada kotiin minkäänlaista kohtuuhintaista laajakaistayhteyttä.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen korostaa, että tasa-arvoinen laajakaistan hinnoittelu on ulotettava koko maahan mahdollisimman pikaisesti. "Tämän takia hinnoittelua sääntelevä lakimuutos oli tärkeää toteuttaa nopealla aikataululla", Luhtanen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maalämpö ei aina taloudellisesti järkevää – asiantuntija: Öljylämmityksen ja ilmavesipumpun yhdistelmä erityisen fiksu

    2. 2

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    3. 3

      Iskikö Kardashian-kirous? Kylie Jennerin yksi tviittaus romahdutti Snapchatin arvosta yli miljardin

    4. 4

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    5. 5

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    6. 6

      Bernerin kritisoitu väyläyhtiö haudattiin – työryhmältä uusi ehdotus teiden rahoittamiseen

    7. 7

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    8. 8

      EKP varoittaa: Pohjois-Korean tukemisesta syytetty pankki on vaarassa kaatua

    9. 9

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    10. 10

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    2. 2

      Iskikö Kardashian-kirous? Kylie Jennerin yksi tviittaus romahdutti Snapchatin arvosta yli miljardin

    3. 3

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    4. 4

      Headhunter varoittaa koodareita: CV-keräilijät vaanivat LinkedInissä – osaava tekijä tienaa pk-seudulla 5000–7000 e/kk

    5. 5

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      Vakava sairaus pysäytti hotellinomistaja Katriina Pilppulan työt: ”Oli järkyttävä ajatus, etten voisi enää koskaan palata töihin”

    8. 8

      Maalämpö ei aina taloudellisesti järkevää – asiantuntija: Öljylämmityksen ja ilmavesipumpun yhdistelmä erityisen fiksu

    9. 9

      Bernerin kritisoitu väyläyhtiö haudattiin – työryhmältä uusi ehdotus teiden rahoittamiseen

    10. 10

      EKP varoittaa: Pohjois-Korean tukemisesta syytetty pankki on vaarassa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    9. 9

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    10. 10

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    11. Näytä lisää