Siuruaisen Tekes-mallisusi jo syntyessään

Julkaistu:

Maaherra Eino Siuruainen on laatinut selvityksen valtion teknologiarahoituksen alueellisesta hyödyntämisestä. Hänen esityksensä sijoittaa tuntuvasti nykyistä suurempi osa Tekesin henkilöstöstä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on kannatettava, mutta ehdotettu viiden alueyksikön malli ei ole oikea vastaus niihin kysymyksiin, jotka olivat selvitystyön lähtökohtana.

Tekesin alueellistaminen on suuri yhteiskunnallinen linjavalinta. Pyrkimyksenä oli laatia esitys, joka edistäisi teknologiarahoituksen tasapainoisempaa jakautumista alueellisesti. Siuruaisen malli sitä vastoin keskittäisi teknologian kehitystä vain muutamille nyt hyvin kehittyvistä seuduista.

Alueyksiköiden sijoittaminen esitetyllä tavalla Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Ouluun ja Kuopioon tarkoittaisi, että muut yliopistokaupungit ja osaamiskeskukset joutuisivat nykyistä heikompaan asemaan.

Esitetty malli johtaisi absurdiin tilanteeseen esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, missä teknologiayritysten kasvu on nyt päässyt hyvään vauhtiin globaalisti toimivien kärkiyritysten Abloyn, Perloksen, Timberjackin ja Tulikiven vanavedessä. Siuruaisen kaavailemassa alueyksiköiden painopisteajattelussa Tekesin palvelut olisi näillä aloilla haettava oman TE-keskuksen sijasta kaiketi Tampereelta!

Siuruainen jättää huomioimatta, että maantieteellinen naapuruus ei merkitse osaamispohjan yhtenäisyyttä. Mitään synergiaetua alueyksikön sijoittumisesta naapurimaakuntaan ei useimmiten ole. On yhdentekevää, missä hakemuspaperit maantieteellisesti käsitellään, tärkeintä on asiakaspalvelu ja osaavien resurssien riittävyys kentällä.

Käytäntö on osoittanut, että siellä missä Tekesin henkilöresursseja on lisätty, on myös teknologiarahoitus lisääntynyt vastaavasti.

Tarjonta ja aktiivinen läsnäolo luo kysyntää. Tekesillä tuleekin olla riittävä määrä teknologia-asiantuntijoita tekemässä selvitysmiehen peräänkuuluttamaa proaktiivista toimintaa kentällä.

Järkevämpi ratkaisu on, että Tekesin toimintaa vahvistetaan joko nykyisen mallin mukaan TE-keskusten yhteydessä tai joka tapauksessa useammassa kuin Siuruaisen ehdottamassa viidessä alueyksikössä. Tällöin yksiköiden resursointi voidaan painottaa vastaamaan parhaiten kunkin alueen omia osaamisaloja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää