Teollisuuden koneet käyvätvilkkaimmin kolmeen vuoteen

Julkaistu:

Kapasiteetin käyttöasteet ovat korkeimmalla tasollaan sitten laskusuhdanteen alkamisen

Suomalaisten teollisuusyritysten koneet käyvät nyt parasta tahtia moneen vuoteen. Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton (TT) osastopäällikön Pekka Tsuparin mukaan kapasiteetin käyttöasteet ovat nousseet korkeammalle kuin kertaakaan yli kolme vuotta kestäneen sitkeän laskusuhdanteen aikana.

TT:n viime viikolla julkistamassa luottamusindikaattorissa 72 prosenttia teollisuusyrityksistä ilmoitti, että niiden koneet käyvät täydellä teholla. Taso on jo hieman yli pitkän aikavälin keskiarvon. Laskusuhdanteen aikana täyskäyttöaste laski pahimmillaan lähelle 50:tä prosenttia, eli joka toisella teollisuusyrityksellä oli oman ilmoituksensa mukaan kysyntään nähden liikaa kapasiteettia. Uusi nousuvaihe alkoi viime vuoden loppupuolella.

Myös Tilastokeskuksen keräämät käyttöasteluvut ovat nousussa. Perjantaina kerrottujen maaliskuun tietojen mukaan tehdasteollisuuden kapasiteetista oli käytössä runsaat 87 prosenttia.

Nousua edellisvuoden maaliskuusta oli peräti viisi prosenttiyksikköä, tosin suurta eroa vuosivertailussa selittää työpäivien erilaiset määrät. Joka tapauksessa Tilastokeskuksen tuorein käyttöasteluku on toiseksi korkein kolmeen vuoteen.

– Tilastokeskuksen ja meidän luvut vahvistavat kuvaa, että teollisuuden tilanne on hiljalleen paranemassa – ei mitenkään loikkauksella, mutta luvut viestittävät, että vienti vetää jollakin tavalla, kuvailee Tsupari.

Tsuparin arvio saa tukea pörssiyritysten tuoreista osavuosikatsauksista, joissa monet yritykset kertovat kysynnän parantuneen.

Syksy kertoo,pitääkö nousu

Tsuparin mukaan suomalaista teollisuutta avittaa Yhdysvaltain talouden koheneminen, samoin Aasian ja Venäjän veto.

– Yhdysvalloista tulleet talousluvut ovat olleet hyvin vahvoja niin teollisuuden kuin kuluttajienkin osalta, sanoo Tsupari.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Yhdysvaltain talouden perusasetelma velka- ja vaihtotaseongelmineen on ennallaan. Mutkia talouskasvuun voi tulla myös korkojen kohoamisesta ja raaka-aineiden kallistumisesta. Koska esimerkiksi Kiinan talous käy kovilla kierroksilla, raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, mikä voi jatkossa hidastaa suhdannenousua.

– Muutama vuosi sitten kapasiteetin käytössä oli myös nousupiikki, mutta kehitys meni uudestaan alaspäin. Tulevana syksynä nähdään, onko tämä nousu pysyvämpi, sanoo Tsupari.

Kun koneet käyvät aiempaa vilkkaammin, myös teollisuustuotantolukujen pitäisi alkaa vähitellen parantua. Vielä nousu on ollut vähäistä.

Hintoihin pitäisisaada korotuksia

Vaikka kapasiteetin käyttöasteet ovat nousussa, kirittävää huippulukemiin on vielä runsaasti. Vuonna 2000 niin Suomen talous kuin tehtaatkin pyörivät kovilla kierroksilla. Esimerkiksi metsäteollisuuden käyttöasteluku oli toukokuussa 2000 peräti 99 prosenttia. Tämän vuoden maaliskuussa luku oli 93.

Pelkkä kysynnän ja kapasiteetin käyttöasteen paraneminen ei yrityksiä ja niiden omistajia kuitenkaan lohduta. Esimerkiksi paperiteollisuutta vaivaavat alhaiseksi pudonneet hinnat eli paperia menee kaupaksi, mutta aiempaa halvemmalla. Kysynnän paranemisen pitäisi tuoda yhtiöille vähitellen mahdollisuuksia hinnankorotuksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    2. 2

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    3. 3

      Headhunter varoittaa koodareita: CV-keräilijät vaanivat LinkedInissä – osaava tekijä tienaa pk-seudulla 5000–7000 e/kk

    4. 4

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    5. 5

      Vakava sairaus pysäytti hotellinomistaja Katriina Pilppulan työt: ”Oli järkyttävä ajatus, etten voisi enää koskaan palata töihin”

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      EKP varoittaa: Pohjois-Korean tukemisesta syytetty pankki on vaarassa kaatua

    8. 8

      Bernerin kritisoitu väyläyhtiö haudattiin – työryhmältä uusi ehdotus teiden rahoittamiseen

    9. 9

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    10. 10

      Karista, 62, tulee Suomen ensimmäinen työuraeläkeläinen – huhtikuussa takana 47 vuotta raskasta työtä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    2. 2

      Headhunter varoittaa koodareita: CV-keräilijät vaanivat LinkedInissä – osaava tekijä tienaa pk-seudulla 5000–7000 e/kk

    3. 3

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    4. 4

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    5. 5

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    6. 6

      Vakava sairaus pysäytti hotellinomistaja Katriina Pilppulan työt: ”Oli järkyttävä ajatus, etten voisi enää koskaan palata töihin”

    7. 7

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    8. 8

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    9. 9

      Nokia nousi kolmanneksi vahvimmaksi telebrändiksi: huima 71 prosentin hyppy – ”Täydellinen esimerkki”

    10. 10

      Brittipankki Barclays nosti Nesteen tavoitehintaa 43 prosenttia – suositus tasolla ”ylipainota”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    9. 9

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    10. 10

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    11. Näytä lisää