Satama: Järjestelmien massapäivityksiä odotellaan

Julkaistu:

Uusmediapalveluja tarjoavan Satama Interactiven myynti kasvoi tammi-maaliskuussa 13,5 prosenttia 6,1 miljoonaan euroon. Samalla tulos ennen satunnaiseriä ja veroja kohosi mukavasti 555 000 euroon viime vuoden 106 000 eurosta.
Digitaalisen palvelukehityksen markkinat kehittyivät Sataman mukaan varovaisen positiivisesti alkuvuonna pitkään jatkuneen heikon markkinatilanteen jälkeen. Yhtiö arvioi, että iso osa vuosikymmenen vaihteessa toteutetuista digitaalisen median järjestelmistä tarvitsee jatkokehitystä, minkä johdosta Satama odottaa investointien näihin hankkeisiin käynnistyvän lähitulevaisuudessa.

Satama ennakoi, että koko vuoden liikevaihto kasvaa edellisvuodesta. Toisen neljänneksen liiketuloksen ennustetaan olevan positiivinen, mutta ensimmäistä neljännestä heikompi.

Yhtiö toimii Helsingissä, Tampereella ja Amsterdamissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    2. 2

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    3. 3

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    4. 4

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    5. 5

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    6. 6

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    7. 7

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    8. 8

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    9. 9

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    10. 10

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    2. 2

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    3. 3

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    4. 4

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    5. 5

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    6. 6

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    7. 7

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    8. 8

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    9. 9

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    10. 10

      Influenssa jyllää nyt työpaikoilla – Keskon työterveyslääkäri: Jopa kolmoisrokotteen saaneita sairastunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      3 säästäjää valitsi 500 eurolle sijoituskohteet syksyllä – miten kävi, kun pörssissä rytisi tällä viikolla?

    7. 7

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    10. 10

      Tämän verran kunta-alalla korvataan leikattuja lomarahoja – katso, paljonko voit saada

    11. Näytä lisää