Herätys!

Julkaistu:

Omistajat on mukava yllättää iloisesti odotettua paremmalla tuloksella, mutta yllätyksen julkistustavasta ei Rautaruukille heru paljon pisteitä.

Ainesten positiiviseen tulosvaroitukseen on täytynyt olla kasassa jo pitkään, niin raju on ollut hintojen ja yhtiön tuloksen loikka.

Hallituksen päätös aikaistaa tulosraporttia oli selvästi yhtiön johdolle yllätys, koska julkistus toteutui kaikkea muuta kuin hallitusti. Raportti tuli ulos jo eilen, mutta tiedotustilaisuus analyytikolle ja lehdistölle on vasta tänään. Menettely on Rautaruukin kokoiselle pörssiyhtiölle hyvin poikkeuksellinen.

Tapahtunut näyttää ulospäin silkalta sähläykseltä. Ikään kuin vasta hallitus olisi hoksannut, että tietoa näin häkellyttävästä parannuksesta ei saa pantata enää hetkeäkään. Toinen vaihtoehto on se, että laskentatoimi on ihan pihalla siitä, miten tulosta vuosineljänneksen edetessä kertyy.

Sakari Tamminen on ravistellut Rautaruukkia hereille jo vuoden verran, mutta rajun tulosloikan viestimisessä vanha yhtiö uinui uutta toimitusjohtajaansa myöten.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    10. 10

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää