Palkkapallottelua

Julkaistu:

Urheilu: Baseballkausi alkoi Pohjois-Amerikassa oudosti. Pelaajien palkat ovat laskeneet, mutta katsomot täyttyvät yleisöstä.
Ammattilaisurheilussa on totuttu siihen, että urheilijoiden palkat nousevat vuosi vuodelta kuin luonnonlakien ohjaamana. Huhtikuussa Pohjois-Amerikassa nähtiin pitkästä aikaa poikkeus, kun baseballkausi alkoi.

USA Today -lehti ja uutistoimisto AP laskivat, että baseballin päätasolla MLB:ssa (Major League Baseball) pelaavien yli kahdeksansadan baseball-ammattilaisen palkat ovat tällä kaudella kolme prosenttia alhaisemmat kuin viime kauden alkaessa.

MLB:n toimitusjohtajan Bud Seligin mukaan palkkatason laskuun on useita syitä: yleinen taloustilanne sekä seurojen tappiollisuus ja velkaantuneisuus. Viime kaudella kolmekymmentä MLB-seuraa tekivät tappiota keskimäärin 1,9 miljoonaa dollaria.

Texas Rangersin tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja oli Forbes-lehden mukaan 28,5 miljoonaa dollaria pakkasen puolella. Liigan tunnetuin seura New York Yankees pääsi toiseksi 26,3 miljoonan dollarin tappioilla.

Velkojen osuus seurojen liikevaihdosta oli viime kaudella keskimäärin 44 prosenttia. Yli sadan prosentin velkasuhteeseen ylsivät Arizona Diamondbacks ja Los Angeles Dodgers.

Vaikka baseballistien palkat nyt putosivatkin ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen, ammattikunta ei ole pahassa palkkakuopassa. Pelaajat tienaavat pallon syöttämisestä, lyömisestä, kiinniottamisesta sekä juoksemisesta edelleen keskimäärin 2,49 miljoonaa dollaria vuodessa.

Pohjois-Amerikan palloiluammattilaisista baseballpelaajat ovat toiseksi parhaiten palkattuja. Eniten ansaitsevat koripalloilijat, joiden keskipalkka on NBA-liigassa tällä kaudella 4,9 miljoonaa dollaria.

Kolmanneksi eniten pelaamalla rikastuvat NHL-kiekkoilijat, joiden keskipalkka on noin 1,8 miljoonaa dollaria. Amerikkalaisen NFL-jalkapallon pelaajien keskiansio on puolestaan ”vain” noin 1,3 miljoonaa dollaria.

Baseballin palkka-alesta huolimatta New York Yankees jatkaa tutulla linjallaan. Tähtipelaajia hankitaan kustannuksista piittaamatta. Yankeesin palkkamenot ovat tällä kaudella 184 miljoonaa dollaria, kun MLB-seuroissa palkkoihin kuluu keskimäärin 69 miljoonaa.

Yankeesin parhaiten palkattu pelaaja on Alex Rodrigues, joka siirtyi seuraan helmikuussa Texas Rangersista. Maailman parhaiten palkatun palloilijan kymmenen vuoden sopimus tuottaa hänelle kaikkiaan 252 miljoonaa dollaria, josta tällä kaudella lankeaa maksuun noin 22 miljoonaa.

Yankeesin avokätisyys on jo pitkään hermostuttanut muita seuroja, jotka katsovat newyorkilaisten nostavan koko lajin palkkatasoa kohtuuttomasti. Seurat ovatkin sopineet lähinnä Yankeesia varten "luksusverosta", joka määrätään liian höveleille työnantajille. Viime kaudella Yankees oli ainut maksamaan joutunut seura, ja se joutui pulittamaan muille seuroille kuusikymmentä miljoonaa dollaria.

MLB:n nuukin seura on toimitusjohtaja Bud Seligin perheen Milwaukee Brewers, joka maksaa pelaajilleen tällä kaudella vajaat 28 miljoonaa dollaria.

Palkkojen alentumisen lisäksi baseballseurat ovat saaneet nauttia toisestakin hyvästä uutisesta – kausi on alkanut yleisöennätyksellä. Kahden ensimmäisen viikon aikana pelattuja 181:tä ottelua kävi katsomassa yhteensä 5 651 347 ihmistä. Nousua on viime kauden vastaavasta ajasta peräti viisitoista prosenttia.

Keskimäärin yleisöä oli ottelua kohti 31 223 eli enemmän kuin koskaan vuoden 1980 jälkeen, jolloin katsojamääriä alettiin yksityiskohtaisesti tilastoida. Yksi syy katsojamäärän nousemiseen ovat uudet stadionit Philadelphiassa ja San Diegossa. Palloilusarjoissa uudet stadionit keräävät aina aluksi uusia katsojia, mutta yleensä katsojamäärät lähtevät laskuun uutuudenviehätyksen karistessa – varsinkin, jos joukkue ei menesty kentällä. Philadelphiassa uusi stadion on synnyttänyt niin paljon innostusta, että kausikortteja on myyty yli 23 000 kappaletta, kun pari kautta sitten kausikorttimyynti nousi hädin tuskin yli kymmenen tuhannen rajan. Philadelphia Phillies on satsannut myös joukkueeseen: palkkabudjetti nousi 93 miljoonaan viime vuoden 71 miljoonasta dollarista.

Philadelphian pelaajien on syytä vastata seuran huutoon; Citizens Bank Park -stadionin rakentaminen maksoi 458 miljoonaa dollaria. Vielä kalliimmaksi tosin tuli San Diego Padresin uusi koti Petco Park, joka maksoi 474 miljoonaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Nyt voit selvittää, onko autossasi huijausmoottori

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    10. 10

      Britannian työttömyysaste pysyi ennätyksellisen alhaisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    10. 10

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää