Rahoitushuolet painavatSaksan pk-yrityksiä

Julkaistu:

EKP:n koronlaskut eivät ole hyödyttäneet yrityksiä

Saksan pk-yritykset eivät ole hyötyneet Euroopan keskuspankin taloutta elvyttämään tarkoitetuista koronlaskuista vuosina 2002 ja 2003. Suurin osa yrityksistä ei ole huomannut lainaehtojen paranevan lainkaan, kertoo keskuskauppakamari DIHK:n tuore tutkimus yritysten rahoitustilanteesta.

Tilanne on tiukka myös nyt nousua odotellessa. Menneisyys painaa luottolaitosten reittauksessa enemmän kuin tulevaisuudennäkymät. Yritykset valittavat, että lainarahan saanti helpottuu vasta sitten, kun tilauskirjat ovat täynnä.

Neljännes yrityksistä arvioi luotonsaannin olevan tänä vuonna vaikeampaa kuin viime vuonna. Parantuneista ehdoista kertoi vain seitsemän prosenttia.

Kannattavuutensa kanssa kamppailevia saksalaisia liikepankkeja on viime vuosina moitittu toistuvasti siitä, että ne vetäytyvät pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksesta ja vaikeuttavat siten talouden elpymistä.

Optimismion kasvussa

Muut tällä viikolla julkistetut arviot Saksan pk-sektorin tilanteesta antavat ristiriitaista tietoa.

Tilanne on parantunut viime vuodesta, mutta nousun merkit eivät ole vielä kovin vakuuttavia, arvioi 4 000 yrityksen johtoa haastatellut luottotietolaitos Creditreform. Yrityksensä tilannetta luonnehti hyväksi tai erittäin hyväksi neljännes johtajista.

DZ Bankin haastattelemasta 2 500 yritysjohtajasta hyvästä tai erittäin hyvästä tilanteesta kertoi lähes kaksi kolmasosaa.

– Luottamus nousuun on vahvaa, arvioi pankin pääekonomisti Hans Jäckel.

Vajaa puolet DZ Bankin kyselyyn osallistuneista yrityksistä aikoi myös lisätä investointejaan tänä vuonna ainakin hieman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää