Torneissataistellaan

Julkaistu:

Suomen 350 lintutornissa käy jälleen kuhina, kun BirdLife Suomi järjestää Tornien taiston lauantaina 8. toukokuuta. Mukaan on ilmoittautunut jo ennätykselliset 178 joukkuetta, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on tänään.

Kilpailussa tunnetut ja vähemmän tunnetut lintuharrastajat kilpailevat lintutorneista havaituista lajimääristä ja opastavat samalla muita mukana olijoita lintujen tunnistuksessa. Julkisuuden henkilöistä Tornien taistossa on aiempina vuosina bongattu muun muassa näyttelijät Tom Pöysti ja Pirkka-Pekka Petelius sekä suurlähettiläs Pertti Salolainen.

Tornien taistoon on osallistunut monta kertaa myös Kaupan Työnantajaliiton liittojohtaja Heikki Ropponen, joka ei tänä vuonna ehdi mukaan työmatkan takia. Ilman ison porukan linturetkeä ei Ropposen silti tarvitse jäädä.

– Palvelutyönantajat järjestää 3. kesäkuuta lintusafarin Finnoolla. Olemme nyt liikkeellä kymmenettä, mutta tässä muodossa viimeistä kertaa. Ensi vuonnahan Palvelutyönantajia ei enää ole, kun olemme Elinkeinoelämän Keskusliitossa mukana, Ropponen sanoo.

Lintusafariin on yleensä osallistunut 30–40 joukkuetta eri yrityksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    2. 2

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Työoikeuden professorin mukaan muutos oikeustulkinnassa vähentäisi poliittista lakkoilua

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    7. 7

      Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä vuonna reippaat osingot – sukanvarteen jää silti

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      Uniper: Fortumin tarjous edelleenkään ei houkutteleva

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    4. 4

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    7. 7

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    8. 8

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    9. 9

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    10. 10

      Panda harkitsi Ähtärin pandojen käyttöä markkinoinnissaan – päätös tehtiin ennen sopimusneuvotteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää