London calling

Julkaistu:

Työelämä: Onko edessäsi työkomennus Lontooseen? Et ole yksin. Pelkästään finanssikeskus Cityssä on yli 200 suomalaista.
Varsinkin rahoitusalalla Lontoo on edelleen kokemustenhakukohteena vailla vertaa. EU-komentopaikat Bryssel ja Frankfurt saavat vain haaveilla Englannin pääkaupungin vuosisataisista bisnesperinteistä. 90-luvun nousuaikoina Lontoon suomalaisten ammattilaisten yhteisö paisui sen verran suureksi, että joukko aktiiveja perusti vuonna 1997 Young Finnish Professionals in London -järjestön suomalais-brittiläisen kauppakillan kylkeen.

YFP:n puheenjohtaja on Allometry Capital-rahastoyhtiössä salkunhoitajana työskentelevä Ilkka Rauvola, jolla on pitkä kansainvälinen pankkitausta. Rauvolan mukaan järjestöllä on 400 jäsentä, joista noin 15 prosenttia vaihtuu vuodessa. Monet tulevat vain keikalle Lontooseen.

– Useimmat ovat keskimäärin 3–4 vuotta, ja loput pysyvämmin, Rauvola arvioi.

Hänen mukaansa suomalaiset ammattilaiset ovat kovassa huudossa kansainvälisillä markkinoilla. Esimerkiksi amerikkalaispankkien headhunterit etsivät kykyjä suoraan korkeakouluista.

– Suomalainen protestanttinen työetiikka tunnetaan täällä. Lisäksi meillä on omasta takaa suurteollisuutta, mikä tarkoittaa myös eri alojen osaamista.

Rauvola kehuu myös suomalaisten kielitaitoa ja sosiaalisia kykyjä.

– Jos jotain petrattavaa pitäisi löytää, se on ehkä itsensä markkinointi, joka on suomalaiselle luonteelle vähän vaikeaa. Kansainvälisessä bisneksessä vaatimattomuus ei kaunista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää