Kilpailu asiakkaista kiristyy

Julkaistu:

Tallinnan kauppakeskusten pinta-ala on lisääntynyt kuluvan kevään aikana nopeasti.

Huhtikuun alussa ovensa avasi Ülemiste-keskus, joka 50 000 neliön pinta-alallaan on koko maan suurin. 30 000 neliöllään Viru Keskus on hyvä kakkonen. Uusia projekteja on vielä suunnitteilla eri puolille kaupunkia.

Vuonna 2003 vähittäiskaupan liikevaihto oli vain 2,2 miljardia euroa koko Virossa. Kasvuennuste tälle vuodelle on kahdeksan prosenttia. Noin puolet vähittäiskaupasta sijoittuu Tallinnaan.

Uusien keskuksien avaaminen saa monet ihmettelemään, riittääkö kaikille keskuksille enää asiakkaita. Ants Vasarin mukaan kilpailu pakottaakin kauppakeskukset erikoistumaan ja etsimään omaa markkinarakoaan. Keskeinen sijainti ja painotus muotiin ovat Viru Keskuksen oma konsepti.

Tuotevalikoimallaan ja sijainnillaan Viru Keskus kilpailee ennen kaikkea keskiluokan ja turistien suosiosta. Samankaltainen asiakasryhmä on Stockmannilla, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Viru Keskuksesta.

Vasar uskoo, että Tallinnassa on kuitenkin vielä tilaa uusillekin kauppakeskuksille.

Usko perustuu virolaisten ostovoiman kasvuun ja kulutustapojen muuttumiseen.

– Elämästä nautitaan enemmän ja shoppailusta on tullut osa elämäntapaa, Vasar sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    2. 2

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    3. 3

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    8. 8

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää