Joka neljäs virolainen haluaisi Suomeen töihin

Julkaistu:

SAK haluaisi ulkomaisillepalveluyrityksille Suomessarekisteröintipakon

Työskentely Suomessa kiinnostaa virolaisia. Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n teettämän kyselyn mukaan yli neljännes virolaisista on vähintäänkin melko halukkaita tulemaan Suomeen töihin lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi.

Erittäin halukkaasti Suomeen työskentelemään tulevien määrä on kasvanut selvästi parin viime vuoden aikana. Tämän vuoden helmikuussa tehdyn kyselyn mukaan kahdeksan prosenttia eli vajaat satatuhatta Viron työikäisistä on erittäin halukkaita työskentelemään Suomessa. Kaksi vuotta sitten määrä oli vain puolet tästä.

Toisaalta myös erittäin haluttomien määrä on kasvanut. Peräti puolet virolaisista suhtautuu erittäin haluttomasti Suomessa työskentelyyn. Kyselyn mukaan lähes puolet virolaisista ei tunne edes ajatuksen tasolla halukkuutta ulkomailla työskentelyä kohtaan.

SAK esittäätiukempaa valvontaa

Vielä kaksi vuotta sitten Saksa oli virolaisyritysten mielestä kiinnostavin EU-maa. Tänä vuonna Suomi oli kuitenkin virolaisten silmissä houkuttelevin. Saksa on virolaisista kuitenkin yhä lähes yhtä kiinnostava maa työnteon kannalta kuin Suomi.

Kyselyssä haastateltiin helmikuussa tuhatta Viron 1,1 miljoonasta työikäisestä.

SAK haluaisi rajoittaa ulkomaisen työvoiman käyttöä rekisteröintivelvoitteen avulla. SAK:n apulaisjohtajan Matti Viialaisen mielestä Verohallituksen tulisi vaatia kaikilta Suomessa toimivilta ulkomaisilta työvoimaa tarjoavilta yrityksiltä rekisteröitymistä ennakkoperintärekisteriin. Samalla niiden tulisi ilmoittaa maksamistaan palkoista, vaikka ne maksettaisiin johonkin muuhun maahan.

Viialaisen mukaan vastaava menettely on käytössä muun muassa Saksassa.

– Vaatimus ei ole kohtuuton, vaan sillä asetettaisiin ulkomaalaiset yritykset samaan asemaan missä suomalaisyritykset jo ovat, Viialainen sanoo.

SAK:ssa kannetaan huolta ulkomailta tulevasta halpatyövoimasta. Suomi aikoo rajoittaa työvoiman tuloa uusista EU-maista eduskunnan käsittelyssä olevan lakiesityksen avulla ainakin kahdeksi vuodeksi. Rajoitusten kiertäminen onnistuu kuitenkin siten, että esimerkiksi virolainen yritys tarjoaa palveluitaan Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    8. 8

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    11. Näytä lisää

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää