Nokian osake rymisteli 17 prosentin laskussa

Julkaistu:

Nokia Oyj:n tiistai-iltapäivän tulosvaroitus painoi yhtiön osakekurssin Helsingissä ja ulkomaisissa pörsseissä peräti 17 prosentin syöksyyn. Helsingissä osto- ja myyntikurssit kello 18.30 tienoilla liikkuivat 14,36 prosentin pinnassa, kun päivän ylin kurssi oli 17,66 euroa.
Helsingin Hex-yleisindeksi laski Nokian imussa yli yhdeksän prosenttia mikä on suurin yhden päivän aikana tapahtunut syöksy noin vuoteen.

Nokian mukaan pääsyy ensimmäisen neljänneksen odotettua heikommalle kehitykselle oli keskihintaisten matkapuhelimien puuttuminen valikoimista. Pääjohtaja Jorma Ollila uskoo tulevilla neljänneksillä tilanteen kuitenkin paranevan.

Edes Nokia Networksin ja Enterprise Solutionsin odotettua paremmin kehittyneet liikevaihdot eivät kompensoineet Mobile Phonesin ennusteita heikompaa kehitystä.

Nokia julkistaa tammi-maaliskuun osavuosituloksen ja kertoo toisen vuosineljänneksen näkymistä 16. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    8. 8

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla