Hintikan erostapoliittinen farssi

Julkaistu:

TeliaSoneran liiketoimintaa kangistaa edelleen sitkeä Suomi–Ruotsi-asetelma

TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajan Tapio Hintikan erottamisesta kehkeytyi eilen melkoinen farssi. Näkemykset eroon johtaneista syistä vaihtelivat nimityskäytännöistä hallitusyhteistyöhön ja henkilökemiaan.

– Voin vain sanoa, että hallitustyö ei sujunut hyvin, ja sen vuoksi meidän oli pakko saada aikaan muutos, hallituksen varapuheenjohtaja Carl Bennet totesi.

– Kunnioitan sitä, että Tapio Hintikka on itse päättänyt lähteä luottamuskuilun tultua esiin hallituksessa, Ruotsin elinkeinoministeri Leif Pagrotsky kommentoi tiedotteessaan. Samalla hän lupasi, että Hintikan tilalle tullaan valitsemaan suomalainen puheenjohtaja.

Hintikka ei itse tiennyt epäsuosiostaan TeliaSoneran hallituksessa, vaan kertoi eropäätöksensä perustuneen pääomistajalta, Ruotsin valtiolta, tulleeseen epäluottamuslauseeseen.

– Luulin johtavani bisnestä, mutta jouduinkin ruotsalaiseen politiikkaan, hän ihmettelee.

Nimitysasioistavallitsee erimielisyys

Hintikan mukaan eron syynä olivat näkemyserot nimityspolitiikasta. Ingvar Carlssonin ilmoitettua jättävänsä TeliaSoneran hallituksen Hintikka ajoi sinnikkäästi tilalle kansainvälistä ehdokasta.

– Tämä on globalisoituvaa bisnestä, jossa pienet tulevat kärsimään. Olin hakemassa hallitukseen tietyn palvelubisneksen kokemuksen omaavaa henkilöä, jotta meillä olisi valmiudet todella keskustella kansainvälisistä haasteista. Siihen se kaatui.

Ehdotus olisi pudottanut ruotsalaisten hallitusjäsenten määrän kolmeen, kun suomalaisia jäseniä olisi edelleen ollut neljä. Fuusion yhteydessä sovittujen maakiintiön mukaisesti molemmilla mailla on hallituksessa neljä edustajaa vuoteen 2005 asti.

– Ruotsin kanta oli se, että jos Hintikka haluaa hallitukseen lisää kansainvälisiä ihmisiä, niin se on Suomen kiintiöstä pois. Lopulta minä annoin tässä periksi, mutta se ei sitten enää kelvannut, koska Ruotsin valtiovaltaa ei saa ärsyttää, hän sanoo.

Työrauhan säilyttämiseksi Hintikka teki viime tingassa uuden nimitysehdotuksen, jonka Ruotsin edustajat hyväksyivät perjantaina.

Ruotsin elinkeinoministeriö ei suostu myöntämään, että eron taustalla olisivat nimitysasiat tai yhteistyössä Suomen hallituksen kanssa olisi mitään ongelmia. Suomen liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) pahoitteli tapahtunutta vain tiedotteella.

Suomalaisjäsen eihavainnut ongelmia

Ruotsalaisjäsenet ovat kokeneet Hintikan turhan autoritäärisenä ja omaehtoisena johtajana. Varapuheenjohtaja Carl Bennetin mukaan välit ovat olleet tulehtuneet jo noin vuoden ajan.

– Hallitus halusi saada aikaan muutoksen, koska päätöksistä puuttui syvyyttä ja niitä ei ankkuroitu. Tämä liittyi Hintikan persoonaan. Erityisesti hallituksen ruotsalaisjäsenet olivat tätä mieltä, Bennet sanoo.

Hallituksen suomalaisjäsenen Tom von Weymanin mukaan autoritäärisyys on puhtaasti makuasia.

– En ole havainnut mitään poikkeavan suuria ongelmia. Se on ollut normaalia hallitustyöskentelyä, jossa on tietysti aika ajoin erilaisia mielipiteitä. Mutta näinhän melkein kaikissa hallituksissa on.

Hallitustyöskentelyä Tapio Hintikka jatkaa nyt Telestellä, Evli Pankissa, Onnisessa ja piakkoin myös Capmanissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    2. 2

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    3. 3

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    4. 4

      Matkahuollossa ”kiusallinen” häiriö – syyksi epäillään Black Fridayn ruuhkaa

    5. 5

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    8. 8

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    9. 9

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    10. 10

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    4. 4

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    7. 7

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    8. 8

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    9. 9

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää