S&P vakiinnuttiJapaninluottoluokituksen

Julkaistu:

Japanintaloustilanteenkohentuminennäkyy myöspankkientilanteessa

Luottoluokituslaitos Standard & Poor’s muutti eilen Japanin AA miinus -tason luottoluokituksen epävarmasta kestäväksi.

Luokituksen epävarmuus merkitsi, että sen laskua pidettiin mahdollisena, mutta vakaa luokitus kertoo laskun tarpeen vähentyneen. Standard & Poor’sin määritelmän mukaan AA-luokitellun lainanottajan kyky vastata sitoumuksistaan on vain jonkin verran heikompi kuin korkeimman, erinomaiseksi velanmaksajaksi luokitellun AAA-lainanottajan.

Japanin luokituksen perässä oleva miinus kertoo sen kuuluvan AA-luokiteltujen lainanottajien heikompaan kategoriaan. Esimerkiksi Slovenian ja Chilen luottokelpoisuus on puhdasta AA-tasoa ja siis Standard & Poor’sin mukaan Japania vahvempi.

Luokituksen vakiintuminen on Standard & Poor’sin Tokiossa antaman julkilausuman mukaan Japanin kohentuvan talouskasvun ja sen pankkien paranevan tilanteen ansiota.

– Emme kuitenkaan usko tilanteen vielä sallivan Japanin luokituksen vahvistamista puhtaaseen AA:han tai ylemmäs, Aasian maiden luottoluokituksesta vastaava johtaja Takahira Ogawa sanoi Tokiossa uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Japani menetti AAA-luokituksensa vuoden 2001 alussa. Luokituksen lasku ei kuitenkaan ole juuri vaikeuttanut Japanin valtion lainanottoa, koska se ottaa 95 prosenttia velastaan kotimaisilta markkinoilta ja on muutenkin suuri pääoman nettoviejä.

Japanin hallituksen päävaltiosihteeri Yasuo Fukuda arvioi Bloombergille Japanin luokituksen olevan talouden perustekijöihin nähden liian matala.

Pankit palauttavattukirahoja

Japanin taloustilanteen kohentuminen näkyy myös maan pankkisektorilla.

Talouslehti Nihon Keizai Shimbunin mukaan pankkijätit Mizuho Financial Group ja Mitsui Trust sekä kaksi pienempää pankkia aikovat palauttaa valtiolta saamiaan tukia maaliskuun lopun tilinpäätöstensä yhteydessä.

Mizuho aikoo maksaa takaisin valtiolta saamansa 575 miljardin jenin eli noin 4,2 miljardin euron pääomalainan. Mitsui Trust palauttaa 10, Bank of Yokohama 50 ja Ashikaga Bank 30 miljardia jeniä.

Pankit saivat lainat osana taseidensa vahvistamiseen tähdännyttä valtion tukiohjelmaa vuosina 1998 ja 1999. Lainaehtojen mukaan niiden korkojen on määrä nousta uuden tilivuoden alkaessa huhtikuussa.

Pankit ovat hankkineet markkinaehtoista rahoitusta korvaamaan pääomalainoja, eikä lainojen maksun arvioida vaikuttavan niiden vakavaraisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    2. 2

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    8. 8

      Kommentti: 2 kuvaa kertoo, minne Suomen rahat oikeasti menevät – vastaus ei ole Kreikka tai maahanmuutto

    9. 9

      Kiinan virallinen uutistoimisto varoitteli viinaosakkeen noususta – osake laski rajusti

    10. 10

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    2. 2

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    5. 5

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Nettikiristäjä voi tarjota uhrille apuaan kuin asiakaspalvelija – varo näitä neljää viheliäistä häirikköä

    9. 9

      Kansan­edustaja tyrmistyi Puolustus­voimien luolan huuto­kaupasta – ”Voi päätyä vääriin käsiin”

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää