Kolmen kopla Espalla

Julkaistu:

Kolme nuorta suomalaista vaatemuotoilun kuuminta tekijää on vallannut Artekin. Hannasarén, Ivana Helsinki ja Lustwear esittelevät asusteitaan ja pientuotteitaan kevään yhteisnäyttelyssä.

– Me olemme keksineet t-paidan uudelleen, kertoo Lustwearin suunnittelija Hammi Mettinen.

Lustwearin nokkela t-paita on tehty yhdestä kappaleesta. Vinoa pääntietä koristaa vanha japanilainen perhettä kuvaava symboli: kukalta näyttävä kuvio esittää isää, poikaa ja pojanpoikaa.

– Käyttäjän kasvot kohoavat kukaksi kuvion keskelle, Mettinen maalailee.

Hanna Sarén niittää mainetta ja kunniaa maailmalla persoonallisilla vaatteillaan. Sarenin kuuluisia puukenkiä halajavat joutuvat ison maailman tyyliin jonotuslistalle. Kopsuttimet ovat kuitenkin luvassa kärsimättömille hyvissä ajoin ennen kesää.

Kolmikon tunnetuin osapuoli, Paola Suhonen, esittelee Artekissa uuden Helsinki-printtikankaansa.

Kohtaamisia-näyttely 18.4. asti Artekissa, Eteläesplanadi 18. Dreamteam-näyttely Design Forumissa Sanomatalossa 18.4.2004 asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    2. 2

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    5. 5

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    10. 10

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    8. 8

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    9. 9

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    10. 10

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää