Onnettomuus pysäytti

Julkaistu:

Konginkankaan onnettomuus on pysäyttänyt suomalaiset. Bussin ja rekka-auton törmäys vaati torstain ja perjantain välisenä yönä 23 ihmisen hengen. Turma on Suomen historian pahin tieliikenneonnettomuus ja bussiliikenteessä Pohjoismaiden pahin. Tapahtuman traagisuutta lisää merkittävästi vielä se, että menehtyneet olivat lasketteluviikonloppua viettämään menossa olleita nuoria.

Tieliikenneonnettomuudeksi Konginkankaan turma on äärimmäisen harvinainen. Näin monen ihmisen menehtyminen yhdessä ainoassa törmäyksessä on useiden tuhoisien yhteensattumien summa.

Vaikka busseissa onkin pienessä tilassa paljon ihmisiä, tilanne, jossa yli puolet mukana olleista kuolee, on erittäin poikkeuksellinen. Jo kahden ajoneuvon törmääminen hiljaisella öisellä tiellä on onneton yhteensattuma. Törmäyksen tuhoisuutta lisäsivät katastrofaalisesti raskaat paperirullat, jotka pääsivät työntymään bussin korin sisälle. Vain harvat rahtitavarat ovat paperirullien tapaan painavia, kiinteitä ja juuri sen kokoisia, että ne mahtuvat paiskautumaan bussin matkustamoon.

Vakavat liikenneonnettomuudet ovat Suomessa harvinaisia. Lentoliikenteessä Suomi on välttynyt todella vakavilta onnettomuuksilta. Viimeisin vakava turma sattui puolustusvoimien DC-3-koneelle Rissalassa 1978. Sitä ennen onnettomuuksia sattui Aerolle 1960-luvulla, jolloin Koivulahdessa menehtyi 25 ihmistä. Junaliikenteessä viime aikojen pahin turma sattui 1998 Jyväskylässä. Tuolloin kymmenen ihmistä kuoli. Suomen rauhanajan historian pahin junaturma sattui Kuurilassa 1957. Silloin menehtyneitä oli 26. Kaikkien aikojen pahin yksittäinen onnettomuus Suomen alueella oli Estonia-laivan uppoaminen vuonna 1994.

Konginkankaan onnettomuus on nostanut Suomessa poikkeuksellisen laajan reaktion. Tasavallan presidentti, pääministeri ja eduskunta samoin kuin kirkkokuntien edustajat ovat esittäneet onnettomuuden johdosta surunvalittelut. Liikenteen ammattilaiset järjestivät minuutin hiljaisen hetken onnettomuuden uhrien muistoksi.

Turman syitä selvittelee suuronnettomuuksien tutkijalautakunta, joka selvittää kaikki onnettomuuteen vaikuttaneet tekijät. Jos tutkinnassa löytyy joitakin sellaisia kuljetusalalla vallitsevia käytäntöjä, jotka ovat olleet aiheuttamassa onnettomuutta, niitä muutetaan varmasti.

Tutkinnan alla voivat olla lähinnä raskaan liikenteen kuormien kiinnitystavat ja toisaalta maanteiden liukkaudentorjunta eli käytännössä teiden suolaus. Jo nyt tiedetään, että rekan perävaunun heittelehtiminen sai alkunsa maantien yllättävästä liukkaudesta.

Kaikki yksittäiset syyt ovat kuitenkin vain osatekijöitä. Konginkankaan onnettomuus oli monien epätodennäköisten sattumusten summa. Ne aiheuttivat yhdessä Suomen oloissa ennennäkemättömän katastrofin. Mitkään selvitykset ja uudistukset eivät tuo menehtyneitä takaisin. Omaisten suru ei tällaisissa tapauksissa ole lohdutettavissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    9. 9

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    10. 10

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Kuusi kuntaa laskee, 52 nostaa kunnallisveroaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää