2004012189 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Raportit uusiksi

Julkaistu: 22.1.2004 20:10

Nokia tuulettaa reippaasti raportointikäytäntöään. Viime joulukuussa se kertoi luopuvansa vuosineljännesten väliraporteista, ja eilen yhtiö ilmoitti luopuvansa tänä vuonna pro forma -laskelmien käytöstä.

Virallinen selitys kuuluu, että väliraportit ja pro format ovat käyneet tarpeettomiksi.

Pro formassa yhtiö oikaisee itse virallisesta tuloslaskelmasta pois kertaluonteisten erien vaikutuksen. Siis tekee suunnilleen saman, minkä ulkopuoliset analyytikot tekevät selvittäessään, kuinka yhtiön liiketoiminta kehittyi esimerkiksi myyntivoitoista tai omaisuuden arvonalennusten vaikutuksista puhdistettuna.

Pro forma -luvuille on tilinpäätösskandaalien käryssä kertynyt ikävä maine. Moni on pitänyt pro forma -laskelmia vain keinona kaunistella tuloslukuja. Usein myös täysin kunnialliset yritykset ovatkin keksineet pro forma -laskelmat tarpeellisiksi juuri silloin, kun niillä on paljon ikäviä saneerauskuluja tai arvonalennuksia virallisia tilinpäätöksiä rumentamassa. Kun nämä vähenevät, voivat myös pro forma -luvut käydä yrityksen näkökulmasta ”tarpeettomiksi”.

Oikeasti kertaerien oikaiseminen tulosanalyysissä on järkevää erien etumerkistä riippumatta. Nokiakin lupaa jatkossa kertoa kertaeränsä, mutta oikaisu jää pankkiiriliikkeiden tai talouslehtien analyytikoille. He tekevät oikaisutyötään hyvinä ja huonoina aikoina.

Uusi malli ilman pro formaa voi olla viisaskin, kunhan se jatkuu myös silloin, kun seuraavan kerran tilinpäätöksiin alkaa tunkeutua ikäviä kertaeriä.

Tuoreimmat osastosta