200404725 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pakko päästä tielle

Julkaistu: 12.1.2004 16:22

Matkailuvaunujen myynti kasvoi viidenneksen viime vuonna. Harrastus kiinnostaa; Turun Caravan Show keräsi viikonloppuna 9 000 kävijää.

Lähes 15 asteen pakkanen ei häirinnyt noin viittäsataa vaunulastillista vannoutuneita karavaanareita viime viikonloppuna Turussa. Turun Messukeskuksen parkkipaikka muuttui Caravan Show -harrastemessujen ajaksi karavaanileiriksi. Messut keräsivät 9 000 kävijää kolmen päivän aikana, ja sitkeimmät jatkavat ensi viikonloppuna Helsinkiin Matka 2004 -messuille.

Alan kattojärjestön SF-Caravanin listoilla on vajaat 52 000 harrastajaperhettä. Kiinnostus kasvaa jatkuvasti, mikä näkyy myös matkailuvaunukaupassa. Matkailuvaunujen myynti kasvoi viime vuonna viidenneksen. Matkailuautojakin kävi kaupaksi 16 prosenttia edellisvuotta enemmän, käy ilmi Matkailualan tuottajien yhdistyksen tuoreesta tilastosta.

– Kasvu on mystistä, taantuma ei ole näkynyt missään. Alalla nähdään, että kuluttajat uskovat omaan talouteensa, sanoo tuottajayhdistyksen hallituksen jäsen Erkki Hannula.

Suuret ikäluokatnostavat myyntiä

Karavaanaribisneksessä pyörii vuosittain 150–200 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan matkailuauto- ja vaunukauppa, tarvikkeet ja huolto. Eniten myydyt matkailuautot maksavat 45 000–55 000 euroa, matkailuvaunujen yleisin hintahaarukka on 25 000–40 000 euroa.

– Kasvua tulee eläkkeelle jääviltä suurilta ikäluokilta, Hannula sanoo.

Hannulan mukaan nuorekkaat eläkeläiset ostavat vaununsa myös lasten perheiden tarpeisiin kerrossänkyineen ja muine tarvikkeineen. Karavaanaripiireissä uskotaan, että viime vuoden myyntipiikki ei olisi jäämässä hetkelliseksi.

– Parin vuosikymmenen aikana lasten perheet vaurastuvat. He ostavat uuden vaunun tai matkailuauton ja vievät faijan vanhan vaihdossa, Hannula sanoo.

– Harrastus periytyy lapsille ja lastenlapsille. Nuorison välivaihe tulee kyllä noin 15–20 vuoden iässä, jolloin lapset sanovat, että he eivät siihen peltitoosaan tule. Toisaalta kun pitäisi päästä laskettelemaan, isää kyllä pyydetään ajamaan vaunu rinteen kupeeseen. Sen olen itse kokenut, Hannula kertoo hymyillen.

Suomen Messut järjestää Caravan 2004 -messut 16.–18.1. Helsingin Messukeskuksessa.

Tuoreimmat osastosta