Soijapavut ylös, kännykät alas - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiinan kiusana inflaatio

Julkaistu: 12.12.2003 8:07

Rajusti kasvavan Kiinan talous kärsii inflaatiosta. Marraskuussa kuluttajahinnat nousivat kolmen prosentin vuosivauhdilla eli nopeimmin sitten vuoden 1997. Kiinalle ominaista on, että ruoka kallistuu samalla kun elektroniikkatuotteet kuten matkapuhelimet halpenevat jyrkästi.

Kiinan tilastoviranomaisten mukaan elintarvikeet kuten soijapavut kallistuivat marraskuussa yli kahdeksan prosenttia.

Samaan aikaan autojen ja kuluttajelektroniikan hinnat putosivat kovan kilpailun ja suurten tuotantomäärien takia. Matkapuhelinten hinnat kolisivat vuodessa alas 18 prosentin verran. Autot halventuivat neljä prosenttia.

Kiinan keskuspankilla ei ole paljon liikkumavaraa hillitä inflaatiota ohjauskorkoa nostamalla. Maan talouskasvu riippuu nimittäin suureksi osaksi kotimaisesta kulutuskysynnästä, Bloomberg kirjoittaa.