200308340 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

ETK:n Jukka Rantala torjuu vääränarvostelun

Julkaistu: 25.11.2003 19:32

Eläketurvakeskuksen ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantala kannustaa eläkejärjestelmää koskevaa kriittistäkin keskustelua, mutta hän ei hyväksy vääristelevää tai väärinkäsityksiin perustuvaa arvostelua. Rantala käsitteli eläkejärjestelmän julkisuuskuvaa ETK:n Työeläkepäivillä eilen Helsingissä.

Rantala torjui kritiikin, jossa suomalainen tapa järjestää eläketurva ”on leimattu tehottomaksi, kalliiksi ja jopa korruptoituneeksi”. Rantala ei nimennyt kritiikin esittäjiä, mutta järjestelmää on viime aikoina arvostellut näkyvästi muun muassa Sammon konsernijohtaja ja Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varma-Sammon hallituksen jäsen Björn Wahlroos.

– Arvostelusta huolimatta kansainvälisten vertailujen ja eläkeläisten toimeentulon perusteella voidaan todeta, että täkäläinen työeläkevakuutus on sekä etujensa että hoitonsa puolesta hyvällä mallilla, sanoi Rantala.

Hänen mielestään kritiikki on paikallaan, mutta asiantuntijoina esiintyvien arvostelijoiden pitäisi ensin ottaa selvää järjestelmän toiminnasta. Rantalan mukaan arvostelijoilla on alituisia vaikeuksia muistaa, että Suomessa eläkemaksuista suurin osa käytetään heti eläkkeiden maksuun ja vain osa maksuista rahastoidaan, ja että meillä eläkkeet perustuvat työaikaisiin palkkoihin eivätkä eläkerahastojen sijoitustuottoihin.

Lakisääteisen eläketurvan leimaaminen heikoksi esimerkiksi yksilöllisten eläkevakuutusten myynnissä on Rantalan mielestä väärää markkinointia, sillä ”uhkakuvat eivät pidä paikkaansa”.

Tuoreimmat osastosta