200306753 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Joulukimallus on tuontitavaraa

Julkaistu: 14.11.2003 18:12

Yhdysvaltain joulunvietto voi olla hyvä uutinen vähittäiskaupalle, mutta kauppavajeelle se on takaisku.

Viime vuonna kolme neljästä Yhdysvalloissa ostetusta muovisista joulukuusesta oli valmistettu Kiinassa. Niitä tehtailee Kiinassa noin 3 000 tuotantolaitosta, Viime vuonna keinokuusia tuotiin Yhdysvaltoihin 103 miljoonan dollarin arvosta.

Elävien kuusien kauppa sentään tuotti amerikkalaisille maanviljelijöille noin 500 miljoonaa dollaria.

Kaikkiaan Kiinasta tuotiin viime vuonna joulutavaraa Yhdysvaltoihin 841 miljoonan dollarin arvosta. Lähes kaikki amerikkalaiskodeissa kimaltavat jouluvalot, köynnökset ja kuusenkoristeet onkin valmistettu Kiinassa.

Kiina ja Hongkong veivät viime vuonna yhdessä maailmalle 20 miljardin dollarin arvosta leluja.

Kyseessä on kaksi kolmannesta koko maailman leluviennistä.

Tuoreimmat osastosta