200305247 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomalaisyritykset pääsevät jatkamaan kaupankäyntiä Irakissa

Julkaistu: 22.10.2003 18:54

Yhdysvallat purki liikemiesten matkustusrajoitukset. Bagdadiin lähtee suomalaisryhmä, joka yrittää viedä päätökseen sodan keskeyttämät kaupat

Suomalainen liikemiesvaltuuskunta matkustaa marraskuussa Irakiin. Pienen, pääasiassa metalliteollisuuden yrityksistä koostuvan ryhmän tarkoituksena on viedä päätökseen aikanaan YK:n pakoteohjelman kautta sovittuja kauppoja ja selvittää suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua Irakin jälleenrakennukseen.

Bagdadissa tiedustelumatkalla käynyt Biohitin projektipäällikkö Esko Tikkanen sanoo, että heikosta turvallisuustilanteesta huolimatta Irakissa voi taas jatkaa kaupankäyntiä.

– Yhdysvaltain johtama koalitiohallinto alkaa saada bisneksen sellaiseen järjestykseen, että sinne kannattaa nyt lähteä. Kustakin ministeriöstä löytyvät selkeät kontaktihenkilöt, joiden kanssa kauppoja jatketaan, terveydenhuollon laitteita Irakiin myyvä Tikkanen sanoo.

Matalaa profiilia Bagdadissa

Turvallisuussyistä valtuuskunnan tarkkaa kokoonpanoa ja aikataulua ei julkisteta etukäteen. 5–6 hengen ryhmä lentää Bagdadiin amerikkalaisten järjestämällä lentokoneella Jordanian pääkaupungista Ammanista. Aiemmin käytetty maayhteys ei ole tällä hetkellä turvallinen.

– Olemme konsultoineet turvallisuusasiantuntijoita matkasta. Bagdadissa on tarkoitus vetää matalaa profiilia. Ryhmä pidetään pienenä, ja pyrimme majoittumaan, liikkumaan ja tapaamaan meidän kannaltamme tärkeitä ihmisiä huomiota herättämättä, Teknologiateollisuuden projektipäällikkö Kari Norkonmaa sanoo.

– Tämä matka ei ole ensikertalaisille. Bagdadiin lähtee vain niiden yritysten edustajat, joiden pitää saada kaupat päätökseen ennen kuin YK:n ruokaa öljystä -ohjelma loppuu marraskuun 22. päivä, Norkonmaa jatkaa.

USA esti kesällä liikemiesten maahantulon

Suomalaisyritysten piti lähteä Bagdadiin jo kesällä, mutta tuolloin matka tyssäsi Yhdysvaltain johtaman miehityshallinnon matkustusrajoituksiin.

Rajan yli Irakiin pääsivät vain Yhdysvaltain ja sen lähimpien liittolaismaiden liikemiehet. Tikkasen mukaan asiasta nousseen kohun jälkeen amerikkalaiset antoivat periksi.

– Kesällä maahan pääsy oli nihkeää, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut. Myös Irakissa kuuli kritiikkiä siitä, että maassa käyvät ainoastaan koalitiohallintoon kuuluvien maiden liikemiehet, Tikkanen sanoo.

Irakin jälleenrakennusta ja sen rahoitusta pohditaan tänään Madridissa alkavassa kansainvälisessä konferenssissa.

Kaksipäiväiseen konferenssiin osallistuu noin 50 maan edustajat. Maailmanpankin, YK:n ja miehityshallinnon arvio jälleenrakennustarpeista on 55 miljardia dollaria seuraavien neljän vuoden aikana.

Tuoreimmat osastosta