Herrasmiesten liiga uhmaa EU-lakeja

Julkaistu:

Jääkiekon SM-liiga rajoittaa ulkomaisten pelaajien määrää, vaikka EU on kieltänyt kansalaisuuteen perustuvat kiintiöt. Urheiluoikeuden asiantuntijan mukaan on vain ajan kysymys, milloin liigan pitää luopua ulkomaalaiskiintiöstä.
Herrasmiesmäisyys ei aina ensimmäisenä tule mieleen jääkiekosta, mutta ainakin kotoisesta SM-liigasta löytyy gentlemanneja. Liigaseurat ovat nimittäin tehneet herrasmiessopimuksen, jolla ulkomaisten pelaajien määrä rajoitetaan viiteen seuraa kohti.

Sopimuksesta ei tiettävästi löydy mustaa valkoisella, eikä edes bittejä tietokoneen kovalevyltä. Sen ovat tehneet kaikkien seurojen edustajat suullisesti.

Sopimus on ymmärrettävästi hieman arkaluonteinen. Euroopan unionin perussopimushan takaa jäsenvaltioiden työntekijöille paitsi oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun työhönotossa ja työsuhteessa, myös liikkumisvapauden unionin alueella.

SM-liigaseurat ovat sopineet, että ne käyttävät kerrallaan korkeintaan viittä ulkomaista pelaajaa. Seuroilla voi olla palkkalistoillaan useampiakin ulkomaalaisia, mutta kussakin ottelussa voi peluuttaa enintään viittä.

Ulkomaiset pelaajat ovat SM-liigalle erittäin tärkeitä, ja esimerkiksi viime kaudella runkosarjan pistepörssin kymmenestä kärkinimestä kuusi oli ulkomaalaisia. Tänä syksynä muiden muassa Ilveksen Cory Murphy, Jokereiden Glen Metropolit, HIFK:n Brett Harkins ja Ässien Scott Langkow ovat ovat olleet joukkueidensa kantavia voimia.

Monelle pienelle seuralle ulkomaalaisvahvistukset ovat kultaakin kalliimpia. Joissakin tapauksissa varsinkin itäisestä Euroopasta tulevat pelaajat vaativat vähemmän palkkaa, ja onnistuneita pelaajahankintoja tekemällä pienet seurat ovat pystyneet tasoittamaan voimaerojaan suurempiin seuroihin.

SM-liigan pelaajayhdistys ja osa seuroista haluaisi pienentää ulkomaisten pelaajien määrää liigassa. Ulkomaalaisten peluuttaminen vie työpaikkoja suomalaisilta, ja varsinkin juniorien katsotaan usein kärsivän siitä, että liigajoukkueeseen nousun tiellä on ulkomaisia palkkasotureita.

SM-liigassa katsotaan, että koska seurat voivat itse valita työntekijänsä, ne saavat myös tehdä keskinäisen sopimuksen käyttämiensä ulkomaalaispelaajien määrästä.

Kuitenkin urheiluoikeuteen perehtyneen oikeustieteen kandidaatin Esa Schönin mukaan työntekijöitä koskeva EU:n syrjintäkielto koskee myös yksityisiä sopimuksia.

– Liigan herrasmiessopimus on tämän perusteella EU-oikeuden vastainen, hän sanoo.

Myös SM-liigan pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ilmivalta myöntää, ettei kiintiö sovi kovin hyvin EU-säädöksiin. Esa Schönin mukaan ilman pelipaikkaa jäänyt ulkomainen pelaaja voisi nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa liigaseuraa vastaan kanteen, jos hän tulkitsee jääneensä ilman työsopimusta ulkomaalaiskiintiön takia.

Tuomioistuin voisi sitten pyytää tapauksesta ennakkopäätöstä EU-lakien noudattamista valvovalta EY-tuomioistuimelta, joka on jo aiemmin ratkaissut tapauksia pelaajien eduksi. Schön arvioi, että liigaseurat joutuvatkin luopumaan kiintiöistään

– On vain ajan kysymys, milloin kiintiöistä tulee konflikti, ja järjestelmää olisi parempi muuttaa ennen kuin tulee riita, hän uskoo.

EU-jääkiekkoilijoiden lisäksi monilla muillakin olisi mahdollisuus riitauttaa Suomessa saamatta jäänyt työsopimus. Tulevien jäsenmaiden kansalaisiin sovelletaan jo nyt unionin säädöksiä, ja tätä kautta tshekit ja slovakit ovat samalla viivalla esimerkiksi ruotsalaisten jääkiekkoilijoiden kanssa.

EY-tuomioistuin päätti toukokuussa, että Saksan käsipalloliitto rikkoi EU-oikeutta rajoittaessaan unionin ulkopuolelta tulevien pelaajien määrän korkeintaan kahteen seuraa kohti. Tuomioistuimen päätös merkitsee, että unionin alueella on kohdeltava tasavertaisesti kaikkia niitä työntekijöitä, jotka tulevat unionin kanssa yhteistyösopimuksen allekirjoittaneista maista. Tällaisia maita on yli sata. Esimerkiksi Britanniassa odotetaan, että maahan muuttaa entistä enemmän kriketti- ja rugbyammattilaisia.

Useissa muissakin eurooppalaisissa jääkiekkosarjoissa on asetettu katto ulkomaisille pelaajille. Ruotsissa seurat saavat käyttää korkeintaan kolmea pelaajaa muualta kuin EU- tai Eta-alueelta.

Esimerkiksi Linköpingissä pelaa yhden norjalaisen ja yhden yhdysvaltalaisen lisäksi viisi suomalaista. HV71:n palkkalistoilla on yhden venäläisen lisäksi kuusi suomalaista. Färjestadissa taas on kolme suomalaista sekä pelaajat Norjasta, Tshekistä, Sveitsistä ja Itävallasta.

Elitserienin pelaajayhdistyksestä kerrotaan monien pelaajien ja katsojien olevan Ruotsissa sitä mieltä, että seurojen pitäisi käyttää enemmän omia nuoria pelaajia sen sijaan, että ne hankkivat niin paljon pelaajia ulkomailta.

SM-liigan herrasmiehet joutuvat uuden paineen kohteeksi, jos Pohjois-Amerikan NHL-liigassa ajaudutaan ensi kaudella palkkakiistojen takia työsulkuun. Silloin suuri joukko pelaajia on äkkiä vailla pelipaikkaa, ja osa heistä tullee edellisen työsulun (1994–1995) tapaan Eurooppaan pelaamaan.

Suomessa pohditaan jo, pitäisikö NHL-pelaajia varten määritellä oma kiintiö ensi syksyksi. Pienet seurat pelkäävät, että rikkaat seurat nappaavat NHL-pelaajista parhaat päältä ja jättävät muut nuolemaan näppejään.

Keskustelussa on unohtunut realismi: yksi ainoa NHL-pelaaja saa keskimäärin enemmän palkkaa kuin SM-liigaseurat maksavat koko joukkueilleen. Huimiin ansioihin tottuneet kiekkoilijat ottanevat Suomea mieluummin suunnan kohti rahakkaampia Sveitsin, Ruotsin ja Venäjän kaukaloita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Jarmo, 47, halusi yllättää vaimonsa konserttilipuilla – linkin klikkaaminen johti rankkaan rahanmenoon

    6. 6

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    7. 7

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    8. 8

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    9. 9

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    10. 10

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    6. 6

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    7. 7

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    9. 9

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää