200301551 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Markkinat näkevät Koposen aseman vahvistuvan

Julkaistu: 7.10.2003 19:59

Teleyhtiö TeliaSoneraa seuraavat analyytikot pitävät Harri Koposen uutta tehtävää ylennyksenä.

Tietoliikenneanalyytikko Janne Rantanen Nordea Securitiesista sanoo, että kun katsoo Koposen uuden tehtävän vastuullisuutta ja haastetta, uusi tehtävä on aikaisempaa tehtävää vaativampi.

– TeliaSoneran kasvu on tällä hetkellä Koposen kädessä, Rantanen tiivistää.

Hän näkee vaihdoksen merkkinä siitä, että TeliaSonera on siirtymässä kansainvälistymisessään seuraavaan vaiheeseen.

– Taakse jäänyt vuosi on ollut uudelleenjärjestelyä ja rönsyjen karsimista. Nyt Venäjällä ja Turkissakin hommaa pitäisi kehittää, ja tähän Koposella on hyvät eväät.

Myös Opstockin analyytikko Olli Kähkönen pitää Koposen nimitystä ylennyksenä.

– Rajusti yksinkertaistaen voi sanoa, että hän siirtyy pääkonttoritoiminnoista liiketoiminnan johtajaksi, Kähkönen perustelee.

Kähkösen mielestä Koposen aikaisempaa vastuualuetta voi pitää ”jonkinlaisena tukipalveluna”.

– Uusi tehtävä on ihan selkeä liiketoimintajohtajuus.

Kähkösen mukaan TeliaSonera tekee nyt sitä, mitä se on sanonutkin tekevänsä: vahvistaa Venäjän, Turkin ja Euraasian toimintoja.

– Ne laittavat sinne nyt enemmän muskeleita. Eloholmakin on hyvin arvostettu, mutta Koponen on ehkä enemmän myyntimies.

Tuoreimmat osastosta