200308821 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

M-real halusi kestävän kumppanin

Julkaistu: 7.10.2003 17:07

Paperia ja kartonkia tuottava M-real teki viime kesänä IBM:n kanssa 550 miljoonan euron ulkoistussopimuksen. Sopimukseen kuuluu M-realin liiketoiminnan tietojärjestelmien kehittäminen sekä it-peruspalvelujen ylläpito maailmanlaajuisesti 10 vuoden ajan.

– Halusimme ison strategisen kumppanin, jonka kanssa voisimme kehittää tietojärjestelmiä pitkälle tulevaisuutta ajatellen, kertoo apulaisjohtaja Kristian von Bonsdorff M-realista.

M-real on arvioinut yhteistyön pienentävän sen tietotekniikkakuluja noin kolmanneksella.

– Säästöt eivät kuitenkaan olleet tärkein syy. Ne voivat joillain alueilla olla tuntuvia, mutta säästöt käytetään uusiin järjestelmäinvestointeihin ja nykyisten järjestelmien kehittämiseen, toteaa von Bonsdorff.

Kumppania alettiin hakea noin vuosi sitten. Neuvottelujen jälkeen valittiin IBM, koska kansainvälisenä suuryrityksenä se pystyi lupaamaan M-realin it-järjestelmien ja -laitteiden ylläpidon myös sen toimipisteissä ulkomailla.

M-real vakuuttui myös IBM:n kyvyistä liiketoiminnan kehittämisessä, sillä IBM on noin vuosi sitten ostanut konsulttiyhtiö PwC Consultingin. Lisäksi IBM perusti keväällä Suomeen metsäteollisuuden osaamiskeskuksen, jonka toimintaan M-real on osallistunut alusta alkaen.

Von Bonsdorffin mielestä yrityksen todelliset tarpeet kannattaa miettiä ulkoistaessa tarkkaan.

– Palveluiden tarjoajia on monenlaisia. Pitää miettiä, miten pitkälle haluaa ulkoistaa eli riittääkö laitteiston ja sen hallinnan ulkoistaminen vai halutaanko laajempaa yhteistyötä. On myös selvitettävä it-yritysten osaamisen taso omalla toimialalla.

Sopimus tuli voimaan syyskuun alussa ja käytännön muutokset ovat vielä alkuvaiheessa. IBM:n palvelukseen on jo siirtynyt yli 300 työntekijää M-realista sekä sen tytäryhtiöstä Logiswaresta, jonka M-real myi sopimuksen yhteydessä IBM:lle. Logisware suunnitteli, toteutti ja ylläpiti M-realin liiketoimintaan liittyviä ohjelmistoja.

– Työntekijät ovat edelleen samoissa tiloissa, eivätkä työtehtävät ole muuttuneet, vaikka työnantaja on, von Bonsdorff sanoo.

Kansainvälisen yrityksen piti työntekijöiden siirrossa ottaa huomioon eri maiden työsopimuslait ja muut säännökset.

– Koko projektissa on ollut yllättävän paljon työtä, koska mukaan tarvitaan monenlaisia osaajia esimerkiksi henkilöstöhallinnon, sopimuslain ja tietotekniikan alalta. Koko hanke vie paljon voimavaroja, mikä kannattaa pitää mielessä jo valmisteluvaiheessa.

Kaikkea it-osaamista ei siirretty IBM:lle. M-realissa keskitettiin tietotekniikan ja liiketoiminnan osaamista sisäiseen yksikköön, joka tekee tiivistä yhteistyötä IBM:n kanssa.

Tuoreimmat osastosta