200306433 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Helsingin kaupunki suunnitteleekansainvälistä peruskoulua

Julkaistu: 2.10.2003 18:48

Koulussa toteutettaisiin kansainvälistä opetusohjelmaa, jolloin vanhempiensa mukana ulkomaille lähtevien lasten olisi nykyistä helpompaa vaihtaa koulua

Helsingin kaupunki suunnittelee kansainvälisen peruskoulun avaamista. Tarkoitus on, että koulu toteuttaisi sekä kansainvälistä että kotimaista opetussuunnitelmaa. Koulun opetuskieli olisi englanti. Poliitikot ottavat asiaan kantaa joulukuussa, jolloin asiaa käsitellään opetuslautakunnassa.

Koulusta on tarkoitus tulla niin sanottu IB-koulu. IB-koulut ovat kansainvälisen IBO-organisaation (International Baccalaureate Organization) vaatimusten mukaisia kouluja, joita on noin 1 500 ympäri maailmaa.

Houkuttimena on, että maaiImalla vanhempiensa mukana liikkuvat lapset voisivat nykyistä helpommin vaihtaa koulua. Uuden kotimaan IB-koulussa toteutettaisiin samaa opetussuunnitelmaa kuin kotimaan koulussa.

Helsingin kaupunki on katsonut, että sillä olisi hyvä olla tällainen kansainvälinen koulu koulutarjontapaletissaan, sanoo kansainvälisten asioiden päällikkö Eeva Penttilä Helsingin kaupungin opetusvirastosta.

– Kaupunki on kansainvälistynyt ja kansainvälistyminen jatkuu. Helsingissä toimii nyt kaksi IB-lukiota, joten tämä peruskouluosuus täydentäisi ohjelmaa, Penttilä sanoo.

Helsingin kaksi IB-lukiota ovat yksityinen Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) ja Ressun lukio, joka on kaupungin koulu.

Opetus olisimaksutonta

Ulkomaisilla työkomennuksilla liikkuville vanhemmille kansainvälinen peruskoulu on hyvä uutinen. Käytännössä lapsi voisi suhteellisen helposti siirtyä maasta tai vaikka maanosasta toiseen, ja sieltä löytyisi samaa opetussuunnitelmaa noudattava koulu kuin oma kotikoulu.

Kaupungin omasta kansainvälisestä koulusta olisi hyötyä myös Suomeen saapuville ulkomaalaisille.

– Suomeen tulee enenevässä määrin ulkomaisia henkilöitä töihin, eivätkä heidän työnantajansa aina avusta lasten koulutusmaksuissa. Kaikki eivät pysty maksamaan yksityiskoulumaksuja, Penttilä perustelee.

– Koulu palvelisi myös esimerkiksi ulkomaankomennukselta takaisin Suomeen palaavia perheitä, jotka tietävät, että he lähtevät uudestaan ulkomaille.

Koska suunniteltu koulu on kaupungin koulu, opetus olisi maksutonta.

Oulu ja Turkuehtivät edelle

Suomessa IB-kandidaattistatuksella toimivia kaupungin kouluja on jo Oulussa ja Turussa.

Kandidaattivaihe kestää vähintään kaksi vuotta, jonka jälkeen IBO-organisaatio myöntää virallisen IB-koulun statuksen.

Jos asiat Helsingissä etenevät opetusviraston suunnitelmien mukaan, Helsingin IB-koulu voisi ”2005 syyslukukauden alussa olla jo aika pitkällä”.

Helsingin kaupungilla on jo kaksi englanninkielellä opetusta antavaa ala-astetta: Maunulan ala-aste ja Töölön ala-aste. Niillä ei kuitenkaan ole kansainvälistä opetussuunnitelmaa ja IB-statusta. Helsingissä toimii myös yksityisiä kansainvälisiä kouluja, kuten Kulosaaren yhteiskoulu.

Tuoreimmat osastosta