200309070 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pitkät tervetuliaiset

Julkaistu: 29.9.2003 19:57

Osakkaiden riita Megafonissa on kestänyt jo lähes kaksi kuukautta eikä TeliaSonera ole vieläkään ottanut kantaa asiaan. Tämä ihmetyttää. TeliaSoneran johto on kuitenkin ilmoittanut, että suuri osa – jos ei peräti suurin osa – yhtiön tulevaisuuden kasvusta on tarkoitus tulla idästä, ja erityisesti Venäjältä. Uuden osakkaan ilmaantuminen Megafoniin kilpailijaleiristä uhkaa näitä suunnitelmia.

Jos olisin TeliaSoneran osakkeenomistaja, haluaisin mahdollisimman nopeasti tietää, mistä on kysymys. Mitä TeliaSonera ajattelee asiasta? Mitä se aikoo tehdä asialle?

Eilen TeliaSonera ilmoitti Taloussanomille, että sillä ei ole konfliktia Alfa-Econ kanssa. Merkitseekö tämä sitä, että TeliaSonera siis hyväksyy Alfa-Econ ilmoittamat mahdolliset toimintalinjat, esimerkiksi Megafonin ja Vympecomin yhdistämisen tai Alfa-Econ pysymisen Vympelcomin eli siis Megafonin kilpailijan osakkeenomistajana?

Hyville päätöksille on aina oma harkinta-aikansa. Jos aikaa kuluu liikaa, syntyy kuitenkin epäilys, että kysymys ei ole enää harkinnasta vaan lamaannuksesta. Voi syntyä jopa epäilys, että äskettäin fuusioitunut yhtiö ei pysty vielä tehokkaaseen päätöksentekoon.

Tuoreimmat osastosta