Lundia luopuu omasta tuotannosta

Uusi toimitusjohtaja Jori Keckman luotsaa muutosta huonekaluyrityksessä

15.9.2003 18:15

Puuhyllyjä ja kalustejärjestelmiä toimittava Lundia järjestelee toimintansa täysin uuteen uuteen uskoon. Yhtiö luopuu omasta tuotannosta ja alkaa käyttää sopimusvalmistajia. Muutosta luotsaa uusi toimitusjohtaja Jori Keckmanin, 42.

Keckman aloitti Lundian toimitusjohtajana elokuun puolivälissä. Ennen Lundiaa hän työskenteli Amica Groupin toimitusjohtajana ja sitä ennen eri tehtävissä ateria- sekä keitto- että paistoastioita toimittavassa Hackmanissa. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Keckman on ollut Lundian hallituksessa vuodesta 1999 asti. Lundian liikevaihto oli kymmenen miljoonaa euroa vuonna 2002 eli noin kymmenen prosenttia pienempi kuin vuonna 2001. Liikevaihto pieneni, koska kalusteiden kysyntä väheni Suomessa. Varsinkin toimistokalusteiden myynti romahti.

Viennin osuus Lundian liikevaihdosta on noin 30 prosenttia. Japani, Yhdysvallat ja Tanska ovat tärkeimmät vientimaat. Yhtiössä on noin 70 työntekijää.

YhteisyritysRuotsissa

Viime vuonna Lundia siirsi suuren osan tuotannostaan Ruotsin Lundian, Lundqvist Inredingarin kanssa perustamaansa yhteiseen tuotantoyhtiöön Ruotsiin. Suomessa tuotantolaitokset ovat olleet Lundia, Libra ja Wood Rack System.

– Nyt panostamme voimakkaasti tuotevalikoiman hallintaan ja tuotekehitykseen. Toimintatapa muuttuu täysin, kun teollisuusyritys muuttuu myynti-, markkinointi- ja tuotekehitysyhtiöksi. Aikaisemmin yhtiö on tehnyt itse kaiken alusta loppuun, Keckman sanoo.

Lundia kuuluu Paloheimo-konserniin, jonka päätoimialat ovat rakennus- ja sisustustuotteet, sahateollisuus sekä kiinteistöliiketoiminta. Paloheimon muut yhtiöt ovat Fenestra ja Paloheimo Wood.

Lundian logistiikkakeskus ja pääkonttori sijaitsevat Riihimäellä ja omat myymälät Helsingissä, Vantaalla, Turussa ja Tampereella.

Keckmanin mukaan niiden määrää ja painoarvoa ei ole tarkoitus lisätä ainakaan heti, vaikka niiden merkitys onkin suuri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?