200301645 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SOK pääsemässä eroonainakin osasta Sokoksista

Julkaistu: 2.9.2003 19:58

Neuvottelut parhaillaan käynnissä Tampereen ja Porin Sokoksista

SOK:n kolmen vuoden takainen päätös luopua lopuistakin Sokos-tavarataloista on johtamassa tuloksiin ainakin osittain. Neuvotteluja tavaratalojen siirtämisestä kokonaan alueosuuskaupoille käydään ainakin Porissa ja Tampereella, Turussakin keskustellaan.

–  Tavoitteena on saada neuvottelut Porin Sokoksesta päätökseen syksyn aikana, kertoo Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Matti Ojanperä.

Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Ulla-Maija Tolonen toteaa vain, että Tampereen Sokoksesta neuvotellaan parhaillaan, mutta ei halua antaa aika-arviota tulokseen pääsemisestä. Tolosen mukaan Hämeenkadun Sokoksen siirtämistä kokonaan Pirkanmaan Osuuskaupalle ovat myöhentäneet kiireisemmät hankkeet ja se, etteivät ”rahat riitä kaikkeen yhtäaikaa”.

Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Koponen myöntää keskustelleensa Turun Sokoksesta SOK:n kanssa.

– Päätöksiä ei ole. Toistaiseksi jatkamme nykyisellä pohjalla.

Helsingin ja Espoon Tapiolan Sokosten siirtyminen kokonaan uuden HOK Elannon alaisuuteen siirtyy ainakin ensi vuoteen. Toimitusjohtaja Arto Hiltusen mukaan yhdistyminen ja HOK Elannon muiden liiketyyppien muuttaminen yhteiseen kuosiin vie nyt ajan niin, että Sokoksiin palataan myöhemmin. Se on kuitenkin jo päätetty, että Hakaniemen Elanto muuttuu Sokos-tavarataloksi vuoden päästä.

SOK:n johto tavoitteli alunperin, että Sokos-neuvottelut alueosuuskauppojen kanssa saadaan päätökseen tämän vuoden aikana, mutta nyt ne näyttävät venyvän ensi vuoteen ainakin osin.

SOK:lla 90 prosenttia,osuuskaupoilla kymmenen

Sokosten siirtyminen kokonaan alueosuuskaupoille on kestänyt vuosia. Vuonna 2000 SOK teki päätöksen luopua Sokoksista alueosuuskauppojen hyväksi. Tuolloin Suomen 18 Sokos-tavaratalosta viisi kuului alueosuuskaupoille ja 13 SOK:n sataprosenttisesti omistamalle tytäryhtiölle Oy Sokos ab:lle. Luopumispäätöksen taustalla olivat muun muassa Sokosten kannattavuusongelmat.

Vuoden 2001 alussa kahdeksan tavarataloa siirtyi suoraan alueosuuskaupoille ja nykyiset viisi tavarataloa jäi SOK:n 90-prosenttiseen omistukseen. Kymmenen prosentin siivu jyvitettiin alueosuuskaupoille kussakin kaupungissa paitsi Helsingissä, jossa HOK:lle ja Varubodenille osoitettiin kummallekin viisi prosenttia.

Sokosten tappio syventynyt

SOK-vetoiset Sokokset muodostavat SOK-yhtymästä pienen, mutta harmillisen tappiollisen siivun. Mikä pahinta, tappio on vain syventynyt tänä vuonna, vaikkei kaksisesti ole mennyt aiemminkaan. SOK-yhtymän Sokokset ja Emotion-kosmetiikkamyymälät tuottivat tammi-kesäkuussa tappiota 3,2 miljoonaa euroa, kun liiketappio viime vuoden alkupuoliskolla oli 2,5 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa kertyi alkuvuonna 59 miljoonaa euroa, mikä on noin neljä prosenttia SOK-yhtymän 1,5 miljardin euron liikevaihdosta. S-ryhmän Sokokset tekivät liikevaihtoa alkuvuonna 113 miljoonaa euroa.

Niin SOK-vetoiset kuin alueosuuskauppojen itse vetämät Sokoksetkin jäävät liikevaihdoiltaan kauas taakse S-ryhmän lippulaivoista, Prismoista ja S-marketeista.

Prismojen myynti oli alkuvuonna 812 miljoonaa euroa ja S-marketeissa tehtiin kauppaa 982 miljoonan euron edestä.

Tuoreimmat osastosta