2003010694 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nousunkynnyksellä

Julkaistu: 13.8.2003 15:47

Saksan mediamainonnan alamäki näyttää päättyneen. Vuoden alkupuoliskolla median mainostulot kasvoivat Nielsen Media Researchin mukaan 0,1 prosenttia.

Promillen kasvussa ei ole vielä hurraamista, mutta jonkinlaisesta käänteestä luku jo kertoo. Vielä maaliskuussa mainonta oli selvässä laskussa, mutta kevätkuukausien elpyminen nosti koko puolen vuoden luvut plussan puolelle.

Noususta pääsivät nauttimaan pitkän ja jyrkän alamäen jälkeen sanomalehdet, joiden mainostulot kasvoivat kahdeksan prosenttia.

Aikakauslehdet, erikoislehdet, radio ja nipin napin televisiokin sen sijaan menettivät edelleen mainostulojaan.

Selvimmin alkuvuonna kasvoi internet-mainonta, joka lisääntyi parikymmentä prosenttia. Koko mainospotista sen osuus on silti vasta hitunen.

50 eniten mainostavasta tuoteryhmästä 26 lisäsi mainontaansa vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Joukossa olivat muun muassa päivittäistavarakauppa, kosmetiikka, valokuvaustarvikkeet ja puhelinyhtiöt.

Tunnetuista suuryrityksistä mainosbudjettejaan kasvattivat ainakin kansainväliset päivittäistavarajätit Unilever ja Procter&Gamble, autokonserni DaimlerChrysler, kuljetuspalveluidensa merkkiä uudistanut Deutsche Post sekä kauppakonserni Metro.

Koko vuoden kasvulukuja ei ole uskaltanut ennustaa julkisesti vielä kukaan. Valoa pilkahtelee siellä täällä, mutta kokonaiskuva vuoden saldosta hahmottuu vasta syksyn mittaan.

Ainakaan alkukesällä nousuun ei vielä uskottu kovin kevyin perustein, kertoi mainosalan liitto ZAW:n julkistama suhdannebarometri.

Sen mukaan alan tunnelma oli edelleen yhtä huono kuin viimeksi vuonna 1974. Yli puolet alan yrityksistä odotti koko vuodelta nollakasvua. Viidesosa ennakoi kasvua ja toinen mokoma tulojensa supistumista.

Konsulttiyhtiö KPMG:n kesälomien alla tekemässä kyselyssä mediatalot jakautuivat suurin piirtein kahtia niihin, jotka odottavat elpymistä vielä tämän vuoden aikana, ja niihin, jotka uskovat mainosalan virkoavan vasta ensi vuonna.

Yksi tuoteryhmä, jonka mainonta kasvaa varmasti vielä tämän vuoden kuluessa, ovat lääkkeet.

Parlamentin hyväksyntää vaille valmis terveydenhuollon uudistuspaketti sallii apteekkien ketjuttamisen korkeintaan neljän myymälän yrityksiksi sekä lääkkeiden postimyynnin. DocMorrisin ja kumppaneiden on siis alettava tehdä itseään tunnetuksi suuren yleisön keskuudessa.

Uudistus myös kieltää lääkäreitä kirjoittamasta reseptejä lääkkeille, joita saa ilman reseptiäkin. Tämä merkitsee, että markkinoinnin painopiste siirtyy lääkäreistä kuluttajien suuntaan.

Omavastuun kasvaminen näkyy jo nyt halpojen rinnakkaislääkkeiden runsaana mainontana.

Apteekeissa ilmaiseksi jaettava asiakaslehti Apotheken-Rundschau muuten tavoittaa enemmän saksalaisia kuin esimerkiksi tunnetuimmat viikkolehdet Stern, Spiegel ja Focus. Siihen tutustuu Allensbach-instituutin mukaan 17 prosenttia kuluttajista.

Enemmän kuluttajia tavoittaa vain autoliitto ADAC:n jäsenlehti Motorwelt, jonka lukijakuntaan kuuluu joka viides saksalainen.

Tuoreimmat osastosta