200302488 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Preemio synnytti itse itsensä

Julkaistu: 6.8.2003 20:25

Eimon myyntihanke on erikoinen kahdella tavalla. Osakekohtainen tarjoushinta 0,96 euroa ei julki tullessaan sisältänyt lainkaan preemiota eli lisähintaa vallitsevaan osakekurssiin nähden. Toiseksi myynneistä ilmoitetaan yleensä vasta, kun nimet ovat paperissa.

Eimon tulevaisuudestaan maalaama kuva on kuin taiteilija Kalervo Palsan taulu: ruma ja toivoton. Kun sitä katsoo, osakkeen alamäki ei tunnu enää kovin jyrkältä. Analyytikoiden mukaan lähes euron tarjoushinta jarrutti syöksyä vahvasti, ja pelkkien tuloslukujen perusteella kurssi olisi voinut sukeltaa paljon syvemmälle.

Eimon nykykuntoa ja tulosohjausta ajatellen 0,96 euron kurssissa oli siis alunperinkin preemiota vaikka kuinka paljon. Ostajan ei tarvinnut tarjota euroa, sillä näin synkällä ennustamisella preemio synnytti itse itsensä.

Pörssikurssin romahtaminen selvästi alle tarjoushinnan tarkoittaa myös sitä, että kaikki eivät usko Paanasten myyntihankkeen onnistumiseen. Iso kala on kuulemma jo melkein veneessä, mutta tapaus Benefonista olemme oppineet, kuinka liukkaasti varmat sopimukset tulevat ja menevät.

Tuoreimmat osastosta