200304132 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pentagon rankaisi Boeingia perumalla tilauksensa

Julkaistu: 28.7.2003 18:06

Kasvun hakeminenpuolustushallinnon hankkeista vaikeutuu

Amerikkalaisen lentokonevalmistajan Boeingin vaikeudet kasvavat, sillä yhtiö menetti juuri jo sille myönnetyt seitsemän Pentagonin tilausta, joiden yhteisarvon nousee yli miljardiin dollariin.

Yhdysvaltain ilmavoimat veti pois tilauksensa Boeingilta rangaistukseksi siitä, että yhtiö oli urakan saadakseen käyttänyt kilpailijaltaan Lockheed Martinilta varastettuja tietoja.

Ilmavoimat jakoikin Boeingilta pois napatut seitsemän tilausta Lockheed Martinille ja antoi tälle vielä kolme lisäurakkaa ilman kilpailua.

Uusiin urakkakilpailuihin osallistuminen kiellettiin

Kyse on suurimmasta urakasta, jonka Pentagon on koskaan vetänyt pois tilausvalmistajaltaan. Urakassa oli kyse satelliittien laukaisuun käytettävistä raketeista.

Lisäksi Boeingilta kiellettiin osallistuminen jatkossa satelliittien laukaisuvälineiden urakkakilpailuihin.

– Boeingin pitää vastata työntekijöidensä tekemisistä, painotti ilmavoimista vastaava alivaltiosihteeri Peter Teets.

Varastetut tiedot tulivat Boeingillle Lockheed Martinista palkatun uuden johtajan mukana.

Teetsin mukaan rangaistus pysyy voimassa niin kauan, kunnes Boeing on sovittanut tekonsa ja pystyy osoittamaan muuttaneensa tapansa.

Boeingin pääjohtajan Phil Conditin mukaan yhtiö pyytää anteeksi tapahtunutta ja aikoo lisätä henkilökuntansa eettistä koulutusta jatkossa.

Lockheed Martin on nostanut asiasta oikeusjutun, jonka käsittely jatkuu nyt tehdystä päätöksestä riippumatta.

Boeing on kärsinytmyös liikelentopuolella

Miljarditilauksen menetys ja kielto kilpailla uusista urakoista tulee Boeingille pahaan aikaan ja syventää sen vaikeuksia entisestään. Yhtiö on yrittänyt hakea kasvua juuri puolustushallinnon tilauksista, koska liikelentokoneiden kauppa on hiljaista.

Nyt luottamus Boeingiin herkissä puolustushankkeissa voi asiantuntijoiden mukaan olla mennyttä.

Jo nyt osa lainsäätäjistä on kritisoinut muita Boeingilta tehtyjä tilauksia pelkkänä sen pystyssä pönkittämisenä.

Myös liikelentokaupassa Boeing on viime aikoina ottanut takkiinsa.

Tähän asti Boeing on pitänyt ykkössijaa liikelentokoneiden valmistajana, mutta eurooppalainen Airbus on ensi kertaa mennyt sen ohi tilausten määrässä.

Boieng joutui juuri viime viikolla laskemaan ensi vuoden myyntiennusteitaan kymmenen konetta vähäisemmäksi kuin aiemmin eli 275–290 koneeseen. Sen myynti laski jo huhti–kesäkuussa, ja yhtiö teki tuolloin lähes 200 miljoonan dollarin tappiot satelliittitoiminnasta tehtyjen isojen tappioiden poistojen takia.

Tuoreimmat osastosta