200305963 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Oli synkkä ja myrskyinen yö....

Julkaistu: 22.7.2003 9:14

Osake- ja korkomarkkinat heikkenivät viime yönä kun jonkinlainen kasvuodotuksiin kohdistunut realismin puuska teki pikavierailun. Yhdysvaltojen ennakoiva suhdanneindeksi oli niin täsmälleen odotusten mukainen että siitä ei riittänyt kantoa osakemarkkinoille jota painoivat ennakoitua heikommat tulosilmoitukset ja eräiden yritysten ennusteisiin kohdistuvat epäilykset. Investointipankki Credit Suisse First Boston epäili julkisesti Motorolan kykyä saavuttaa omat ennusteensa tämän vuoden tuloksesta, lääkeyhtiö Merck kertoi tuloksensa jääneen odotetusta ja printtereitä valmistava Lexmark ennusti tuloksensa jäävän ennakoitua huonommaksi mikä kertoo ATK-laitteiden kysynnän jatkuvasta heikkoudesta ja niiden valmistajien kannattavuuden vähäisyydestä Samaan aikaan korkomarkkinat olivat alamäessä Yhdysvaltojen liittovaltion velanoton kasvun alkaessa epäilyttää sijoittajia. Toiveet talouksien toipumisesta vuoden jälkipuoliskolla voimistuvat, mutta markkinat alkavat kyseenalaistaa hintoihin jo sisältyvien odotusten kestävyyttä.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen Dow Jones laski yön mittaan prosentin, S&P 500 1,5 ja Nasdaq 1,6 prosenttia. Japanissa Nikkei laski 0,9 ja Topix 0,6 prosenttia, Hang Seng painu i1,2 prosenttia. Kospi puolestaan ylsi 0,6 prosentin nousuun paikallisten yritysjärjestelyjen nostettua eräitä kursseja. Euroopan markkinoilla pääsuunta tulee yritysten tulosilmoituksista.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotisen lainan tuotto nousi 1,47 prosentista 1,59 prosenttiin. Kymmenvuotinen kipusi neljästä 4,21 prosenttiin ja on aamun kuluessa painunut 4,16 prosenttiin sen jälkeen kun markkinoille levisi odotus Japanin keskuspankin tukiostoista joilla se jarrutteli jenin vahvistumista. Euroalueen tuotoissa on tänä aamuna jonkin verran nousupainetta. Saksan kaksivuotinen jäi eilen 2,31 ja kymmenvuotinen 4,08 prosenttiin. Euroalueen rahamarkkinoiden tuotot kertovat turvasataman houkutuksen olevan jälleen vahvistumaan päin ja erityisesti korkotermiinien olevan suosiossa. Koronalennusta pidetään edelleen mahdollisena EKP:n johdon tuoreista lausunnoista huolimatta.

Valuuttamarkkinoilla dollari kipusi aamuyöllä 118,6 jenistä 119,2 jeniin ja euro 133,5 jenistä 135 jeniin markkinoiden valmistautuessa Japanin keskuspankin operaatioihin jenin pitämiseksi Japanin vientiteollisuuden etujen mukaisella tasolla. Euro kipusi myös 1,125 dollarista 1,133 dollariin. Ruotsin kruunu on jatkanut luisua ja euro hipoo jo 9,30 kruunua, korkeinta arvoaan sitten viime maaliskuun alun sotapelkojen.

Päivän keskeinen tilastoanti ovat Ranskan kesäkuun lopullinen ja Saksan alustava heinäkuun inflaatioluku. Varsinkin Saksan luvusta haetaan viitteitä talouden toimintavauhdista. Eilinen tieto erityisesti liikevaihtoverotulojen kasvusta Saksassa saattaa olla oire viriävästä kulutuskysynnästä sikäli kun ei osoittaudu jonkin kertaluonteisen tekijän aiheuttamaksi. Niukkojen tilastotietojen vuoksi pääosaa näyttelevät yritysten tulosilmoitukset. Suomen työttömyysluvut eivät yllättäneet, ja aiheuttavat korkeintaan pari lomilta tavoitetun poliitikon lausuntoa.

Tuoreimmat osastosta