2003010741 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kansalaisjärjestöt kertovat Suomen-kiertueellaanWTO-kokouksesta ja kauppapolitikasta

Julkaistu: 3.7.2003 19:45

Lähes sata kansalaisjärjestöä jättää vetoomuksen WTO:n laajentumisen estämisestä

Suomen Attack ja Maan Ystävät aloittavat tänään kampanjan, jonka tarkoituksena on informoida suomalaisia WTO:n Cancunissa Meksikossa syyskuussa järjestettävästä kokouksesta. Helsingistä käynnistyvä kampanja kiertää heinä–elokuun aikana Suomen suurimmissa kaupungeissa. Attackin puheenjohtajan Kaisa Eskolan mukaan tarkoitus on herätellä ihmiset huomaamaan WTO-kokous jo etukäteen.

– Ihmiset tietävät loppujen lopuksi aika vähän koko maailman kauppapolitiikasta. Harvalle edes WTO sanoo mitään, kertoo Eskola.

Suomen lisäksi Euroopan kansalaisjärjestöt ovat herättelemässä laajempaakin keskustelua syyskuun WTO-kokouksen asialistasta. Lähes sata eurooppalaista kansalaisjärjestöä luovuttaa EU:n ulkomaankauppaministereille tänään WTO:n laajenemista vastustavan vetoomuksen.

EU:n ulkomaankauppaministerit kokoontuvat ylihuomenna sunnuntaina Palermoon Italiaan epäviralliseen kokoukseen. Tavoitteena on keskustella myös EU:n yhteisestä neuvottelukannasta ennen WTO:n kokousta.

MAI-sopimusta epäilläänujutettavan WTO:hon

Kansalaisjärjestöt pelkäävät, että WTO:n toimivallan laajentaminen Cancunin kokouksessa lisäisi ylikansallisten yhtiöiden oikeuksia ja rajoittaisi kansallisten hallitusten, yhteisöjen ja kansalaisten oikeuksia.

– Kansalaisjärjestöt epäilevät, että 90-luvun alussa WTO:ssa esillä ollut monenkeskinen investointisopimus MAI on nyt sisällytetty useampaan eri sopimukseen, jolloin se on helpompi saada läpi. MAI ei mennyt aikoinaan läpi, koska monet kansalaisjärjestöt vastustivat sitä, kertoo Eskola.

Teollisuusmaiden talousjärjestö OECD hylkäsi MAI-sopimuksen lopullisesti vuonna 1998. Sopimuksen piti antaa ulkomaisille sijoittajille tasavertaiset oikeudet kotimaisten sijoittajien kanssa sopimuksen allekirjoittajamaissa.

WTO:n viidennessä ministerikokouksessa Cancunissa neuvotellaan ainakin kahdesta uudesta kansainvälisestä sopimuksesta: investointisopimuksesta ja kilpailusäännöistä.

Investointisopimuksen tarkoituksena on avata markkinoita ja suojata sijoittajia hallitusten politiikan muutoksilta. Kilpailusopimuksella taas halutaan kieltää ulkomaisten ja kotimaisten yritysten eriarvoinen kohtelu kilpailupolitiikassa. Varsinkin maatalouden tukiaisten ja tullien leikkaamisesta on odotettavissa kova kädenvääntö.

Aiempien WTO-kokousten tapaan Cancunissakin on odotettavissa mielenosoituksia. Vuonna 1999 Seattlessa järjestetyssä kokouksessa mielenosoittajat onnistuivat häiritsemään kauppaneuvotteluita siinä määrin, että muutenkin toivottomista lähtökohdista alkaneessa kokouksessa ei saatu mitään aikaan.

Tuoreimmat osastosta