Kahdeksan henkilöä siirtyy - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Beltton osti yhtiön Norjasta

Julkaistu: 1.7.2003 17:31

Beltton-Yhtiöt Oyj ?konsernin norjalainen tytäryhtiö Beltton A/S (ent. Rader Norge A/S) on ostanut Gundersen & Co A/S:n liiketoiminnan. Siirtyvän liiketoiminnan liikevaihto on vuositasolla noin kuusi miljoonaa Norjan kruunua eli noin 0,73 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos on positiivinen. Beltton ei ilmoittanut kauppasummaa.

Kaupan yhteydessä Beltton A/S:n palvelukseen siirtyy kahdeksan uutta henkilöä. Kaupalla uskotaan olevan vähäinen positiivinen vaikutus konsernin kannattavuuteen. Osana kauppaa Belttonin Norjan avainhenkilöt hankkivat itselleen viidenneksen Beltton A/S:ta.

Belttonin mukaan Gundersen & Co A/S:n hankinta vahvistaa yhtiön toimistotuotteiden tuoteryhmää Norjassa ja tuo lisäksi uusia asiakkaita Belttonin muille tuotteille. Norjalaisyhtiön hankinta on osa Belttonin kansainvälistymisstrategiaa ja laajentumista Pohjoismaissa. Beltton odottaa hankintansa myös tuottavan nopeasti.

Beltton ilmoitti pyrkivänsä Pohjoismaiden markkinajohtajaksi edustamissaan tuoteryhmissä.