Aiemmin suunnitellusti - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

TDC irtisanoo 219, 961 lähtee vapaaehtoisesti

Julkaistu: 10.6.2003 14:17

Tanskan suurin teleoperaattori, TDC AS vähentää aiemmin ilmoittamansa mukaisesti tänä vuonna 1 650 työntekijää, joista 961 on suostunut lähtemään vapaaehtoisesti ja 219 työntekijää irtisanotaan lähiaikoina. Kaikki nyt tehdyt leikkaukset kohdistuvat Tanskan henkilöstöön.

Kaikkiaan 1 650 työntekijän vähennykset vastaavat noin 10 prosenttia yhtiön koko henkilöstöstä. Aiemmin TDC edellytti vähennysten tulevan voimaan vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä, mutta tavoite aikaistettiin kuluvan vuoden loppuun.

TDC:n mukaan henkiöstön leikkauksista aiheutuu 0,6 miljardin Tanskan kruunun kertakulut verojen jälkeen. Yhtiö kirjaa summan kuluvan tilivuotensa toiselle neljännekselle.

Tuoreimmat osastosta