Orion aloittaa neuvottelut 300:nirtisanomisesta Suomessa

Julkaistu:

Kustannus-tehokkuusparaneekeskittämällä ja päällekkäisyyksiä poistamalla

Lääkeyhtiö Orion aloittaa yt-neuvottelut noin 300 ihmisen irtisanomisista tärkeimmässä tulosyksikössään Orion Pharmassa Suomessa. Vähennykset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä, eniten kuitenkin toimihenkilöitä. Neuvottelut alkavat ensi maanantaina.

Neuvottelujen ulkopuolelle jäävät Orion Pharman eläinlääkeyksikkö Animal Health, lääkkeiden vaikuttavia aineita valmistava Fermion sekä ihmislääkkeiden kotimaan markkinointi- ja myyntiorganisaatio, jossa yt-neuvottelut päättyivät toukokuun alussa yli 50 lääke-esittelijän irtisanomiseen.

Orion Pharmassa on noin 3 000 työntekijää. Heistä yli 2 400 työskentelee suomalaisissa toimipaikoissa pääkaupunkiseudulla, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Hangossa. Fermionin tehtaat ovat Oulussa, Hangossa ja Espoossa. Yhtiön muut lääketehtaat sijaitsevat Kuopiossa, Turussa ja Espoossa.

Orion Pharman toimitusjohtaja Risto Miettunen ei kerro, kuinka suuria kustannussäästöjä yhtiö tavoittelee henkilöstövähennyksillä. Hän ei paljasta myöskään sitä, millä paikkakunnilla irtisanomistarve on suurin.

Tavoitteena on kasvattaa Orion Pharman liikevoitto 20 prosenttiin liikevaihdosta vuoden 2005 loppuun mennessä.

– Sen saavuttaminen edellyttää kustannustehokkuuden parantamista, johon pyritään muun muassa keskittämällä ja poistamalla päällekkäisyyksiä, Miettunen sanoo.

Ulkomaan toiminnotkäydään läpi kesällä

Orion kertoi pörssitiedotteessaan eilen, että kesällä se selvittää toimintojen uudelleenjärjestelyn tarpeet myös ulkomaisissa tytäryhtiöissä. Lääkemarkkinointiin keskittyviä tytäryhtiöitä Orion Pharmalla on Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Englannissa, Irlannissa, Ranskassa ja Baltian maissa.

Orion-konsernin tammi–maaliskuun tulos romahti vuodentakaisesta. Osavuosikatsauksessa yhtiö kertoi, että Orion Pharma ei perusta erillistä lääketutkimusyhtiötä kuten se oli suunnitellut. Yksityiskohtaisia tietoja tutkimusprojektien kohtalosta se kertoo kesäkuun alussa.

Orion on ehtinyt antaa jo kaksi tulosvaroitusta tänä vuonna. Niiden suurimpana syynä on ahdistuslääkeaihio deramsiklaanin tutkimusten kaatuminen, mistä koitui ensimmäisellä neljänneksellä suuret tappiot.

Deramsiklaani vei Orionilta kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi koko vuoden tulosta heikentää rajusti huhtikuun alussa alkanut rinnakkaislääkkeiden vaihtopakko.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    2. 2

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    3. 3

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    4. 4

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    5. 5

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    6. 6

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    7. 7

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    8. 8

      Björn Wahlroos ei säästele ketään, vaan haukkuu kaikki – katso video

    9. 9

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    5. 5

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    8. 8

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    9. 9

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    10. 10

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää