Kävijätavoite puolittui - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

NextGen 2003 taipui taantuman alle

Tieto- ja telealan taantuman keskellä järjestetty korkean teknologian ammattitapahtuma NextGen 2003 houkutteli Ouluhalliin 14.-15. toukokuuta lähes 2 000 messuvierasta ja 90 näytteilleasettajaa. Tavoitteena oli jopa 4 000 messukävijän piipahdus Ouluhallissa.

21.5.2003 14:54

Vaikka kävijämäärä jäikin tavoitteesta, ei toista kertaa järjestetyn NextGen-tapahtuman tulevaisuudesta ole myyntipäällikkö Raimo Pylvänäisen mukaan tehty päätöstä suuntaan tai toiseen. Messujärjestäjä EXPOMARK tekee päätöksensä muun muassa näytteilleasettajilta saamansa palautteen perusteella.

Yksi jatkoon vahvasti vaikuttava seikka on teknologia-alan taloudellinen ja toiminnallinen tila niin kansainvälisesti kuin Oulunkin seudulla kahden vuoden kuluttua. Onhan esimerkiksi Oulun kasvusopimuksen tavoitteisiin kirjattu 6000 uuden teknologiatyöpaikan ja 150 it-yrityksen synty vuoteen 2007 mennessä.

Viitteenä korkean teknologian noususta ja kiinnostavuudesta voidaan ainakin pitää NextGen 2003 -kongressin menestystä. Koulutus- ja kehittämiskeskus POHTOn Medipoliksessa järjestämiin korkealaatuisiin seminaareihin osallistui kolmen päivän aikana lähes 300 pohjoissuomalaista sähkö- ja elektroniikka-alan osaajaa. Heitä kiinnostivat muun muassa elektroniikan valmistus- ja tuotantoteknologiat, langattomien tuotteiden testaus, verkostot tuotekehityksessä sekä mobiilisovellukset.

Seuraava EXPOMARKin messutapahtuma Oulussa on kuitenkin lyöty jo lukkoon, sillä Ouluhallissa järjestetään ensi vuonna 12.-13. toukokuuta KUNNOSSAPITO 2004 -tapahtuma.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?