EU: DNA/Suomen 2G saa ostaa Suomen Telia Mobilen

Ruotsalais-suomalainen telejätti, TeliaSonera AB ilmoitti maanantaina, että Euroopan Unionin komissio on hyväksynyt Dna Finland Oy:n/Suomen 2G Oy:n Telia Mobile Finlandin ostajaksi.

19.5.2003 13:57

Yhtiö ilmoitti samalla, että komissio on siunannut myös EQT Partnersin ostajaksi yhtiön myymälle Ruotsin suurimmalle kaapelitelevisioyhtiölle, Comhem AB:lle. TeliaSonera ilmoitti kaupasta huhtikuun 23. päivänä.

Komissio arvioi, että kauppa lisää kilpailua kiinteän verkon ja internetin markkinoilla. Komissio uskoo että EQT:llä on tarvittava motivaatio ja valmiudet kehittää Com hemiä palveluja ja tarjota ruotsalaisille kuluttajille vaihtoehto Telian kiinteälle verkolle.

Kumpikin yrityskauppa vaatii kuitenkin vielä kansallisten kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Niiden odotetaan tulevan pikaisella aikataululla.

Virgin/Radiolinja sai pakit

Komissio uskoo että TeliaSoneran ehdotus Suomen Telia Mobilen myymisestä Suomen 2G/DNA:lle johtaa kilpailun säilymiseen Suomen matkaviestinpalvelujen markkinoilla. Kuluttajat voivat valita yhtä monesta 3G-operaattorista kuin ennen fuusiota, komissio perusteli.

TeliaSonera ehdotti aiemmin Telia Mobilen myymistä brittiläiselle Virgin Mobilelle, mutta komissio hylkäsi sen, koska yhtiö aikoi liittoutua läheisesti Radiolinja Oy:n kanssa, jolloin Suomen markkinoille ei olisi jäänyt neljää riippumatonta 3G-operaattoria. Komission mielestä tämä olisi ollut kuluttajien edun vastaista.

Suomen 2G/DNA:n omistaa Finnet-ryhmä, jolla on ruotsalaisen teleyhtiön Tele2:n kanssa myös toinen 3G-toimilupa. Jotta Suomen 2G/DNA voitiin hyväksyä ostajaksi, Finnet sopi luopuvansa osuudestaan 3G-yhteisyrityksessä Tele2:n hyväksi. Näin Suomessa säilyy neljä riippumatonta verkkoa.

Arvioidessaan ostajia komissio kiinnitti huomiota lähinnä ostajien riippumattomuuteen myyjästä sekä kykyyn palauttaa tai varmistaa kilpailua markkinoilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?