200309260 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Romanttinen bisnes

Julkaistu: 16.5.2003 12:25

Aika moni puolituttu on joskus kysellyt minulta neuvoja, miten päästä sisään viinin ympärillä pyörivään liiketoimintaan. Vastaukseni on ollut aina, että ei paljon kannata edes yrittää. Syynä tylyyn vastaukseen on ollut selkeästi nähty puhtaan romanttinen motivaatio, joka tuskin kestäisi arjen kolhuja. Taseet eivät varmasti kestäisi hidasta kaupankäyntiä.

Viini tuntuu olevan läpeensä romanttinen ilmiö. Meillä on kummallinen käsitys, että iloiset ihmiset korjaavat viinirypäleitä käsin ja ikitaitavat kellarimestarit tekevät maailman parhaan viinin, jonka omistajan vaimo pullottaa aamiaisen ja lounaan välillä. Isoviiksiset viinikauppiaat saattavat pullot lopuksi kaupan hyllylle juuri meidän ostettavaksi.

Eittämättä tuon tyyppistä romantiikkaa onkin jäljellä. Tällaisesta kuviosta vain on seurauksena se, että kyseisen viinin hinta on todella kova. Joskus , tosin harvoin, hinta voi olla oikeutettu puhtaasti viinin laatuun nähden, useimmiten kuitenkin viininystävä ostaa enemmänkin tuota romantiikkaa kuin loistavaa makua.

Se ei sinänsä ole mitenkään väärin, elämä ilman romantiikkaa olisikin mautonta. Kuitenkin aina löytyy minunlaisia makuasioista kiinnostuneita ihmisiä, jotka saattavat huomauttaa tuotteen makuominaisuuksien ensisijaisuudesta ja järkevästä hinnoittelusta.

Kannatan ehdottomasti slow food -ilmiötä. Tiedän myös, että harva meistä arkena jaksaa panostaa huippugastronomiaan. Siksi myös arkiset, melkein ohimennen nautitut, teollisesti valmistetut tuotteet ovat tärkeitä ja niiden laatuun kannattaa panostaa. Hyvä, tasalaatuinen ja hintatasoltaan siedettävä viini on siksi kysyttyä tavaraa.

Tällaisesta kaupasta on romantiikka kaukana. Viinejä tuottavat suuret yhtiöt, joilla on rationalisoitu, pääomavaltainen tuotanto ja erityistä markkinaosaamista. Näyttääkin siltä, että viinikaupassa ei menesty ilman tällaista voimakasta työhevosta, jolla voidaan sitten rahoittaa kaupankäynnin romanttisempaa puolta. Isot, globaalit yhtiöt ovat ymmärrettävästi kiinnostuneet vakavaraisista paikallisista yhtiöistä kumppaneikseen. Pienellä tekijällä ei ole helppoa tässäkään kaupassa.

Maineikas italialainen viinitalo Casa Girelli on tyypillinen esimerkki. Sata vuotta sitten perustettu pieni pohjoisitalialainen viinitalo on laajentunut kaikille merkittäville Italian viinialueille ja tuottaa ultramodernisti vaivaisten 40 hengen voimin yli kolme miljoonaa laatikkoa viiniä. Suomalainen yhteistyökumppani on valtioyhtiö Altia.

Casa Girellin uusin tuote on Apulian maakunnasta. Virtuoso Primitivo 2000 on runsasvärinen ja hyvin tummanpunainen, melkein musta viini. Tuoksu on voimakas. Ensin aistii reilun mausteisuuden ja lämpimän tuntemuksen, sitten huomaa runsaan hedelmäisyyden. Tyypillinen kuuman ilmaston viini. Maku on lämmin, avoin ja täyteläinen. Mukavan ponnekas hedelmäisyys, aika reilu happoisuus ja pehmeät tanniinit tekevät viinistä jo nyt hyvin nautittavan. Rehti ja suoraviivainen viini, joka ei ole erityisen hienostunut, mutta muuten maukas ja korkeatasoinen.

Toinen ja globaalimpi esimerkki modernista viinikaupasta on Calatrasin viinitalo Etelä-Italiassa. Se on ollut yksi australialainen BRL Hardyn monista yhteistyöyhtiöistä. Calatrasi on määrätietoinen brandien luoja ja yhtiön viimeisin ajatus on Tunisian viinien kauppaaminen. Niitä on kummallista kyllä kaksikin Alkon valikoimissa, vaikka maa on täysin marginaalinen viinintuottaja.

Tunisialainen Accademia del Sole Familia Simonetti Syrah 2001 on tummanpunainen viini, jonka tuoksu on yllättävän kevyt. Jonkin verran mausteisuutta ja minttupastillia sekä alkoholisuutta tulee esille. Maku on keskitäyteläinen, tuore ja lämpimän marjapiirakan tuntuinen. Alkoholi tuntuu selvästi ja viinin hapokkuus on aika vähäinen. Huomattavasti viilennettynä tästä saa maistuvan viinin arkiselle burgundilaiselle lihapadalle.

Virtuoso Primitivo di Puglia 2000

Italia, Apulia, IGT Primitivo di Puglia

Tuottaja: Girelli

Rypäleet: Primitivo

Hinta: 14,99

Alkon tuotenumero: 457447

Luonnehdinta: Maukas ja suoraviivainen, korkealaatuinen viini

Accademia del Sole Familia Simonetti Syrah 2001

Tunisia, AC Mornag

Rypäleet: Syrah

Tuottaja: Calatrasi

Hinta: 8,47 €

Alkon tuotenumero: 438957

Luonnehdinta: Tarjoile viileänä lihapadan kanssa

Tuoreimmat osastosta