200301728 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Benefonlykkäsiosavuosi-katsauksenjulkistamista

Julkaistu: 15.5.2003 19:39

Yrityssaneerausta hakeva matkapuhelinyhtiö Benefon tiedottaa alkuvuoden tuloksensa jääneen 2,3 miljoonaa euroa tappiolle ennen satunnaisia eriä. Liikevaihto jäi tammi–maaliskuussa 1,6 miljoonaan euroon.

Yhtiö kertoo varsinaisen osavuosikatsauksen julkistamiselle anotun lykkäystä Rahoitustarkastukselta, kunnes yrityssaneeraushakemus on hyväksytty.

Yhtiön tilintarkastajat ilmoittivat aikaisemmin, etteivät he puolla tilinpäätöksen vahvistamista, sillä tällöin taseen omaisuuserät pitäisi asettaa nykyarvoonsa, koska toiminnan jatkuminen oli epäselvää rahoitusratkaisun viipyessä. Benefon oli tehnyt runsaasti aktivointeja esimerkiksi tutkimus- ja kehityskuluistaan. Ilman tuotekehityskulujen aktivointia taseeseen viime vuoden tappio olisi käytännössä tehnyt yhtiöstä konkurssikypsän.

Benefonin tiedotteen mukaan yhtiön kassatilanne on edelleen erittäin tiukka, mikä on haitannut toimintaa. Keskeiset toiminnot on kuitenkin pystytty pitämään käynnissä ja asiakkaita on pystytty palvelemaan.

Tuoreimmat osastosta