200302955 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Maakuntien puhelinyhtiöthakevat turvaa toisistaan

Julkaistu: 30.4.2003 14:15

Viime vuosien raju rakennemuutos on saanut maakuntien puhelinyhtiöt varuilleen. Yhtiöt pyrkivät turvaamaan olemassaolonsa ja asemansa vahvistamalla omaa Finnet-leiriään muun muassa omistamalla toisiaan ristiin. Lisäksi ne ovat perustaneet yhteisen sijoitusyhtiön, jonka tarkoituksena on omistaa eri teleyhtiöiden osakkeita.

Lännen Puhelimen toimitusjohtajan Tapani Mikolan mukaan varmistavia omistuksia tarvitaan, jotta puhelinyhtiöt saavat rakentaa omaa Finnet-leiriään rauhassa kilpailijoilta. Hänen mielestään on vaarana, että maakuntien puhelinyhtiöiden osakkeet päätyvät spekulanteille ja heidän kauttaan edelleen etelän operaattoreille. Maakuntien miehillä ovat tuoreessa muistissa sekä Soneran että Elisan operaatiot muun muassa Tampereella ja Turussa.

Maakuntien puhelinyhtiöiden huoli omasta ja yhteisen Finnetin tulevaisuudesta on ymmärrettävä. Ristiinomistus ja yhteisen sijoitusyhtiön kautta tapahtuva omistus tuovat mieleen maakuntalehtien taistelun nurkanvaltaajia vastaan 1980-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmen alussa. Maakuntalehtien itsenäisyyden puolesta taistelemaan perustettu Pro Lehdistö purkaantui käytännössä vasta viime vuonna. Nurkanvaltaajia vastaan käydyn taistelun seurauksena osa maakuntalehdistä säilyi itsenäisinä, mutta osan omistus siirtyi toisten maakuntalehtien haltuun.

Maakunnallisten puhelinyhtiöiden tilanne muistuttaa muutenkin maakuntalehtien asemaa. Nurkanvaltaajien kiinnostus maakuntalehtiä kohtaan johtui siitä, että niiden omistus oli hajallaan eikä osakkeen arvo vastannut lähellekään lehtien varallisuutta.

Omistuksen hajanaisuuden takia suhteellisen pienelläkin omistusosuudella oli mahdollisuus saada valta lehtiä kustantavissa yrityksissä. Tilanne on samantyyppinen myös osakeyhtiömuotoisissa maakunnallisissa puhelinyhtiöissä.

Nurkanvaltaajien kiinnostus puhelinyhtiöitä kohtaan on viime aikoina vähentynyt. Suuret operaattorit ovat taloudellisissa vaikeuksissa, ja niillä on riittävästi tekemistä omien asioiden kanssa. Maakunnallisten puhelinyhtiöiden vahvaa aluetta ovat lankaliittymät. Niiden merkitys vähenee koko ajan, koska yhä useampi puhelimen käyttäjä on siirtynyt käyttämään pelkästään matkapuhelinta.

Maakunnalliset puhelinyhtiöt ovat parhaillaan rakentamassa omaan matkapuhelinverkkoaan sen jälkeen, kun ne myivät osuutensa Radiolinjasta Elisalle. Oman valtakunnallisen verkon rakentaminen tulee kalliiksi, eikä asiakkaiden saaminen suurilta operaattoreilta ole helppoa eikä halpaa. Asiakkaita pitää houkutella hinnan lisäksi yhä laajenevalla palvelutarjonnalla.

Puhelinbisneksessä pätee suuruuden ekonomia. Pystyvätkö maakunnalliset puhelinyhtiöt vastaamaan tulevaisuudessa yhä kiristyvään kilpailuun? Kasvu tulee tulevaisuudessa yhä enemmän matkapuheluista ja niihin liittyvistä palveluista. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että maakunnalliset puhelinyhtiöt haluavat pitää Finnet-yhtiöt tiukasti hallussaan.

Tuoreimmat osastosta