200305053 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Elanto osoittaa itsenäisyyttään

Julkaistu: 17.4.2003 19:25

HOK ja Elanto hakevat yhteistyöllä muskeleita kilpailun kiristyessä. Ne toimivat molemmat maantieteellisesti kaikkein halutuimmalla alueella kaupassa. Pääkaupunkiseudulla on jaossa paljon ostoseuroja, ja tulijoita riittää.

Yhdessä osuuskaupat ovat vahvempia myös kansainvälistä kilpailua vastaan. Saksalainen Lidl tuli jo ja seuraavaksi odotellaan halpamyymäläketju Aldia.

Yhdistyneillä HOK:lla ja Elannolla olisi kaksi laatikkomyymäläketjua: Alepa ja Siwa. Siinä ei ole järkeä. Jos sopu löytyy ja rohkeus riittää, niistä toisen voisi muuttaa aidoksi kovan linjan halpamyymäläketjuksi. Näin ulkomaisille tulijoille saataisiin kotimainen kilpailija.

Monet yllättyivät yhteistyöuutisessa eniten siitä, että Tradeka jätettiin ulkopuolelle. Ehkä eläkeikää lähestyvä Elannon toimitusjohtaja Arto Ihto halusi näyttää, että Elanto on ihan oikeasti itsenäinen. Se tekee, mitä huvittaa. Julkisuudessa Elantoa on jo pitkään kaupiteltu milloin mihinkin suuntaan.

Jos liitto toteutuu, kaupitteluinto suuntautuu yhä tiiviimmin Tradekaan. Sen rooli ei tunnu mukavalta. Tradeka leimautuu kovaa vauhtia Elannon hylkäämäksi reppanaksi, joka myydään jollekin muulle.

Viestintäpäällikkö Riitta Raasakka nauroi eilen, että hän lähettää suklaata niille toimittajille, jotka puhuvat Tradekan liittoutumisesta, ei myymisestä.

Tuoreimmat osastosta